Koti kullan kallis Suomen sydämessä

Vaikka joku voisikin luulla kaupungin kuhinasta syrjemmässä sijaitsevaa Karhukorpea maalaistalliksi ja olettaa, että siellä oleilevat pulskat pullaponit vanhoissa rakennuksissa makupaloja mussuttaen ja paikkaa isännöivä maanviljelijä on jo parhaat päivänsä nähnyt kaljamahainen, traktrorinpukilla tyytyväisenä Olen suomalaista-viheltelevä ja henkseleitään paukutteleva karvainen mies, niin asiat eivät kuitenkaan ole ihan niin. Ja jos nyt saa kehuskella vähän, niin asiat ovat itseasiassa aivan toisin päin.

Kuten etusivullakin tuli jo mainittua, Karhukorpi sijaistee Suomen Lapissa Kittilän kupeessa. Vaikka tontti onkin sen verran syrjässä, ettei tallin maille kyläläisistä eksy muita vieraita kuin naapurin karanneet porot (Ernesti-hirvas kun tykkää kovasti syödä meidän pihalta kukkaset suihinsa!), ei lentoasemalle, hiihtokeskuksiin ja kaupoille ole matkaan kuin kymmenestä viitentoista minuuttia autolla ajaen.

Tallille johtaa hyväkuntoinen koivujen ja itse asentamiemme pihavalojen reunustama hiekkatie, joka saattaa talvisin olla melkoisen lumen peitossa. Tallipihamme ei tosiaan ole vain pieni kurttuinen mummonmökki ja perunamaa kuramössötarhoilla, vaan piha käsittää laajan alueen, jonka keskustaa hallitsee restauroitu maalaisrakennus - jota toisinaan ehkä hieman irvaillen kutsumme "maaseudun resitentin linnaksi".

Tallirakennuksia Karhukorvesta löytyy kolme, joista viimeisin, nuorille hevosille tarkoitettu rakennus (jota kutsutaan useimmiten "teinisiiveksi") on rakennettu vasta loppuvuodesta 2010. Saman remontin yhteydessä myös Pikkutallin yhteyteen tehtiin lisäsiipi, matalampikattoinen, kymmenen karsinan oma talli, jonne asettuivat asumaan lähinnä maskoteiksi ja tallin arjen piristykseksi ostetut shetlanninponit.

Jokainen tallirakennus on huippukunnossa - karsinoissa on vedettävät liukuovet, joissan jopa makeat elektroniset lukot. Valot ovat automatisoidut, samoin karsinoiden juoma-automaatit. Tallityttöjen taukohuoneessa ja toimistossa pelaa lattialämmitys, eikä hevostenkaan tarvitse kärsiä karsinoissaan kylmää kovimmillakaan pakkasilla. Tilavien karsinoiden ovessa kullakin hevosella on nimilaatta isän ja emän nimellä sekä perustiedoilla varustettuna, ruokintataulukko, pidike satulalle ja suitsille sekä omat koukut riimulle ja loimille. Joskus karsinan ovesta saattaa bongata ruusukkeenkin - yleensä hevosten kilpailuista nappaamat palkinnot ovat hetken aikaa näytillä kyseisen otuksen ovessa. Kaikista kolmesta tallista löytyy pesukarsina, ja Pikkutallista ja Länsitallista myös muutama tilava varsomiskarsina. Jokaisessa tallissa on lämmitetyt satulahuoneet, joissa tavarat ovat joskus jopa sotilaallisen siisteisteinä omilla paikoillaan. Pikkutallista löytyy myös kuivaushuone pesukoneineen ja pyykkinaruineen. Pikkutallin poniosastolla on oma pieni satulahuone, joka on kopin tyylinen suurine ikkunoineen ja pienine tiloineen. Länsitallista löytyy toimisto, jossa komeilevat hevosten saavuttamat palkinnot ja kuvia hevosista. Sieltä löytyy myös kaikki tallia koskeva kirjanpito. Toimiston lisäksi suurimmasta tallista voi löytää myös tallityttöjen (ja tallimestarin) taukohuoneen, joka ei klassiseen tyyliin sijaitse pimeällä heinävintillä kummitusten kera. Se on tallin päässä satulahuoneen viereisen oven takana, ja sieltä löytyy kaikki mukavuudet tietokoneesta sohviin, kahvinkeittimiin, jääkaappiin kuin televisioonkin. Karsinoita Pikkutallissa on 20, Länsitallissa 30, Teinisiivessä 15 ja Poniosastolla kymmenen. Yhteensä Karhukorpeen mahtuu siis 65 suomenhevosta ja kymmenen ponia.

Karhukorvesta löytyy kaksi maneesia ja yksi kenttä. Isompi maneesi on hyväkuntoisella hiekalla päällystetty, valaistu ja lämmin halli, josta löytyy suurehko, koko vasemman puolen ja vähän oikeaakin käsittävä katsomo. Maneesin päässä on myös tuomareille ja toisinaan VIP-katsojille tarkoitettu koppero, josta löytyy mikro, baarikaappi, kahvinkeitin ja pehmeä sohva sekä työpöytä muistiinpanovälineineen. Iso maneesi on sen verran suuri, että toiselle puolen mahtuu ratsastamaan koulua samalla kun toisella puolella on täysmittainen esterata. Toinen, pikkumaneesi, sijaitsee Teinisiiven lähellä, ja sitä käytämmekin yleensä nuorten hevosten kouluttamiseen ja kilpailujen aikana se toimii lämmittelyalueena. Katoksella varustettu kenttä on aidoitettu valkoisen aidoin, ja sen laidalla ei ole katsomoa, mutta reunoille mahtuu monen monta ihmistä seuraamaan ratsukoiden harjoituksia.

Tarhat sijaitseva pihapiirin tuntumassa, ja ne on aidattu valkein puuaidoin, ja suurimmassa osassa on myös sähkötoiminto. Hevosten on hyvin turvallista oleskella tarhoissa, ja talvisin ja huonolla säällä karvapörhelöt loimitetaan mitä parhaiten, jottei kylmyys pääse iskemään. Laitumet avautuvat tallirakennusten takana, ja ne ovat aika suuria. Muutama tarha löytyy myös laitumen tuntumasta, ja suurin laidun ulottuu naapurin, Kosolaisen perheen, maiden rajalle pitäen sisällään pienen metsäkaistaleen.

Lapin safarit Karhukorvessa

Koska maisemat tallissa ja Kittilän ympäristökunnissa ovat mitä suomalaisimmat, järjestämme safareita Lapissa moottorikelkoilla, lumikengillä, koiravaljakoilla tai vaikka porokyydillä. Hevosia emme sentään toimintaan käytä - ellei joku varakas jenkkituristi erikseen niin pyydä. Meiltä sinä, ylpeä stadilainen, kokea elämäsi spektaakkelin Yömoottorikelkkasafarilla - ensinnä hurautetaan pohjille Leville Hulluun Poroon, lasketellaan hetki, jatketaan kodalle jossa naukkaillaan taas vähän (kuskit eivät tietenkään ota, vaikka lappalaisistahan ei aina tiedä..), jatketaan koiravaljakolla jonnekin päin Lapin aavoja tuntureita erakon vanhalle majalle, josta otetaan hullun poron kyyti takaisin Hulluun Poroon, syödään hyvin, pyörähdetään Karhukorvessa maalaiskartanon tunnelmallisessa illassa lappalaiskasteen (yllätyksiä, yllätyksiä) myötä ja palataan hotellille. Uskaltaisitko sinä kokeilla?

Rakennusten takaa

Talon ja tontin historia ulottuu 1800-luvulle asti, jolloin päärakennuksessa asusti varakas aatelisperhe. He kasvattivat suomenhevosia ratsuiksi ja avuksi kartanon töihin. Talo periytyi pojalta pojalle, mutta vähitellen nykyaikaa lähestyttäessä suomenhevosten kasvatus väheni ja lopulta kuihtui kokonaan. 2000-luvun alussa talo jäi tyhjilleen suvun edustajan muuttaessa etelään elämään nykyaikaista kaupunkilaiselämää. Tallia ei ollut nykyaikaistettu, ja päärakennuksenkin sähkölaitteiden ja veden tulon toimivuus oli melko alkeellista. Vanhat kalusteet jäivät taloon, samoin valokuvat vanhoista asukkaista, hevosista ja kasvatuksen kulta-ajoista. Vuoden 2009 alussa aikoinaan Kittilästä lapsena pois muuttanut mies kuitenkin palasi synnyinseudulleen tutkimaan sukunsa vanhaa tonttia. Hän ei aikonut jäädä sinne asumaan, mutta päätti myydä hieman huonoon kuntoon päässeet rakennukset ja tontin jollekin, joka arvostaisi vanhaa taloa ja sen kauneutta ja voisi nostaa sen uuteen loistoon tämän vuosituhannen tavoilla. Niinpä mies painui kiinteistövälittäjän puheille, ja pian ilmoitus komeili yrityksen nettisivuilla ja lehtien asuntoja koskevilla myyntipalstoilla.

br> Samaan aikaan minä olin päättänyt perustaa suomenhevostallin. Etelässä ei kuitenkaan tuntunut olevan mitään sopivaa rakentamatonta tonttia tai tallialuetta myynnissä. Olin katsastanut läpi varmasti ainakin viisikymmentä kohdetta, eikä niistä mikään tuntunut sopivalta. Aloin vähitellen luopua toivosta, ja harmittelin sitä, että tallin perustaminen taitaisi jäädä vain pelkäksi haaveeksi. Kiinteistövälittäjä kuitenkin otti yhteyttä ja sanoi, että oli löytänyt minulle täydellisen kiinteistön sopuhintaan. Innostuin heti, ja kyselin, milloin hän voisi näyttää tuon kohteen minulle. Nainen kuitenkin vähän vaivaantui langan toisessa päässä.
"Tässä on nähkääs pieni mutka matkassa", muistan hänen sanoneen. "Tämä kiinteistö nimittäin sattuu sijaitsemaan vähän hakualueenne ulkopuolella." Minä tokaisin, että ei muutama kymmentä kilometriä mitään haittaisi. Lopulta välittäjä sai kuitenkin sanottua totuuden. Matkassa unelmaani oli vain yksi mutka - tämä loistokas kohde sijaitsi Kittilässä, Lapissa! Välittäjä oli todellakin vähätellyt sanoessaan, että kohde oli vähän hakueen ulkopuolella. Eroahan oli satoja kilometrejä. Lappi oli toisessa puolella Suomea. Välittäjä kuitenkin maanitteli minua edes harkitsemaan. Lopulta lensin Kittilään, jossa tapasin paikallisen välittäjän. Hän vei minut kiinteistöön, esitteli tontin ja kehui sitä loistavaksi tallin perustamista ajatellen. Aina, kun olin matkustellut Lapissa, se oli tuntunut kodilta. Olin rakastunut paikan maisemiin, luotoon, kaikkeen siihen, mitä tämä osa Suomea oikein tarjosi. Hetken mietittyäni ja tiluksilla kierreltyäni palasin välittäjän luokse hymyssä suin, ja sanoin, että minä ostaisin rakennukset tontteineen itselleni, ja muuttaisin Kittilään.

Ostettuani tontin itselleni aloitin siellä remontin. Vanha talli rakennus entisöitiin todella moderniin ja nykyaikaiseen kuntoon, sinne asennettiin juoma-automaatit, kunnon sähköt, lämmitys, seiniä eristettiin ja katto korjattiin. Talliin myös rakennettiin lisäsiipi. Päärakennus restauroitiin ja sinne asennettiin kaikki nykyajan mukavuudet suihkun lattialämmityksiä ja itselämpiäviä kiukaita myöten. Pihamaalle rakennettiin myös uusi, isompi talli, maneesi, kenttä sekä muita tarpeellisia pikkuvarastoja. Tarhojen ja laidunten aidat korvattiin uusilla ja koko tontti sai aivan uuden ulkoasun. Kesällä remontti valmistui, ja ensimmäiset hevoset pääsivät muuttamaan Karhukorven tiloihin.

Älä lue virtuaalimaailman historiaa - vaan tee sitä?

Vaikka kuvitteellisen tallirakennuksen historia onkin alkanut jo 1800-luvulla ja minä olen kuvitteellisesti sen tontin sitten kaksituhattaluvulla ostanut, on Karhukorven "virallinen" ja "oikea" historia virtuaalitallina vielä kovin lyhyt ja mitäänsanomaton. Siitä huolimatta päätin kirjoittaa pienen sepustuksen siitä, kuinka tämän virtuaalisen tallin taival on alkanut.

Suomenhevoset eivät oikeastaan IRL ole minulle läheisin rotu, mutta ne ovat siitä huolimatta kiinnostaneet ja olen niiden kanssa ollut joskus tekemisissä ihan oikeassa elämässä. Virtuaalimaailmassa suomiputet ovat hyvin suosittu rotu, ja sekin on syy, miksi päädyin kasvattamaan Karhukorvessa juuri tätä kotimaista rotua. Suomenhevosesta on moneksi - Karhukorvestakin löytyy hyppääjää, koulutuuppaajaa, joka paikan höylää ja yksi ravurikin. Koska suomenhevosvarsoille on kysyntää ja ne menevät kaupaksi ja talliin saa hevosia helposti kasvattajilta, oli suomenhevonen oiva valinta toisen, kunnollisen ja pitkäikäisen virtuaalitallini kasvatusroduksi.

Alunperin (2008) minun piti perustaa ystäväni Helmilinnun kanssa yhteinen pikkuprojekti, jossa kasvatettaisiin suomenhevosia ja shetlanninponeja.

Tallin nimeksi kaavailimme Sinisäveltä, ja Helmilinnun näyttäessä minulle tuomansa suomenhevosorin, innostuin minäkin kirjoittamaan omalleni tiedot - ja nimekseen tuo tamma sai omituisen päähänpistoni Turpahuilun. No, kuten varmaan arvaattekin, Sinisävel ei koskaan noussut pystyyn ja Huilu jäi lojumaan tyhjänpanttina. Välissä yritin kyhäillä vähitellen projekteja - Sudenhammasta ja Susilaaksoa, mutta en päässyt kuitenkaan puusta pitkään ja lopulta suomenhevosidea jäi hautumaan jonnekin syvälle mieleni kammioihin.
Kesän 2009 alussa aloin leikitellä idealla, että perustaisin suomenhevostallin. Silloin saisin pitkään lojuneelle, kivalle Turpahuilulleni kodin ja saisin kehitellä suomalaisia nimiä kasvateille ja sukutauluihin. Niinpä alkoi projektin valmistaminen, joka sai työnimen Keijukorpi, jota olin joskus vuosia sitten kaavaillut virtuaalikennelini nimeksi. Lopulta nimi muuttui Karhukorveksi, ensimmäinen ulkoasu saatiin Elina R:ltä ja lopulta sivut olivat netissä freewebsin avustuksen ansiosta. Tallin ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat evm-sukuiset hevoset Turpahuilu ja Mahdunko Maailmaas, sekä ensimmäinen netissä sukua omaava Rajattoman Heini.

Hyvin pian sivut siirtyivät omalle domainilleni, ja hevospoppoo kasvoi tammalla nimeltänsä Milkan Janniina. Joukkoon liittyivät myös Lakean Peppilotta ja Helmilinnun entisen suomenhevoset Kapinatar, Mörkövaaran Surusilmä ja Mörkövaaran Sudenpesä. Talven tullessa ulkoasu vaihtui wilberin tekemään kylmäsävyiseen leiskaan, ja ensimmäinen kasvatti syntyi 22. joulukuuta. Karhukorven Mämmikoura muutti yhteistyötalli Muminaan, jonka kanssa oli kyhätty myös myöhästelevä ja aika häthätää ja ontuvasti toimiva joulukalenteri 2009.

Karhukorpi jäi pienelle tauolle keväällä 2010, mutta palaili kesän tullen uuden ulkoasun ja muutamien uusien hevosten voimin. ROWDYn, LVRn ja STPn jäsentallina ollut Karhukorpi vaihtoi seuraa samalla kuin omistajansakin - STPn lopettaessa siirryimme Eliittiratsastajien eli ERIn jäsentalliksi, ja sillä tiellä on nyt pysytty. Kasvatteja on syntynyt hitaasti mutta varmasti, ja suurinosa niistä on saanut mainion kodin.

Vuosi 2010 saatellaan loppuun Karhukorvessa jälleen ulkoasun vaihdoksella. Tällä kertaa sivuja pääsee koristamaan Ramin upea tekele, jonka saimme joululahjana, suuret kiitokset siitä hänelle! Saa nähdä, millainen tulee uusi vuosi olemaan - uudenvuodenlupaus on ainakin se, että kasvatteja tulee syntymään enemmän ja ehkä me päästään jo kunnon toimintaakin järjestämään ERIläisille ja miksei muillekin.

Tallin edelliset ulkoasut