Lueskele tallielämästä

22.12.2009 Muminan & Karhukorven joulukalenterin kahdeskymmeneskahdes luukku
Istuskelin päärakennuksessa sisällä ja katselin ulkona avautuvaa näkymää. Tallipiha oli lumen peitossa ja lunta sateli taivaalta runsaina hiutaleina alas maahan. Kohta puoliin pimeäkin laskeutuisi jo, vaikka kello oli tuskin mitään. Täällä Lapin maisemissa talvella valoisaa aikaa oli hyvin vähän, ja siksi olimmekin tallityttöjen kanssa uurastaneet tänään sen valoisan ajan, mitä jäljellä oli. Olimme siivonneet karsinat oikein kunnolla ja tallinkin olimme siistineet ja kuuranneet. Loimet oli pesty, samoin satulahuovat. Kukin tallitytöistä oli puhdistanut jonkun tai useammankin hevosen satulan ja suitset. Olimme muutenkin koristelleet tallia. Pihalla oli kuusipuu, joka oli jo koristelu valonauhoin. Myös tallissa sisällä oli pieni kuusi, johon olimme ripustaneet piparkakkuja, palloja, sähkökynttilät ja latvaan tietysti tähden. Hevosten karsinoiden oviin oli laitettu hieman koristusta ja tallin ovella riippui jouluinen kranssi. Nyt tallitytöt olivat majoittautuneet päärakennuksen yläkertaan jutustelemaan. Tallimestari oli lähtenyt käymään kaupungilla ja minä istukselin päärakennuksen keittiössä siemailemassa lämmintä kaakaota. Jouluaattoon olisi enää kaksi päivää. Olin ostanut melko monelle ihmiselle pienet lahjat ja lähettänyt hevosteni kasvattajille pieniä jouluterveisiä. Hevosillekin olisi tarkoitus antaa aattona hieman makeampaa syötävää kuin tavallinen kaura ja heinä.

Siinä istuskeltuani jonkin tovin sain kummallisen päähän piston. Ryystin kaakaoni nopeasti loppuun ja puin talvitakkini päälle ja laitoin lapaset käteen. Lähdin kävelemään tallille päin ja päästyäni sinne osa hevosista hörisi minulle tuttavallisesti. Jutustelin hevosille mukavia ja astelin Manen karsinan luo. "No heei, mitäpä poika?" kyselin ja rapsutin orin päätä. Se pukkaisi minua päällään ja hörähti. Tyypillistä Manea. "Lähdettäisiinkö pienelle lenkille?" kysyin hevoselta hymyillen ja se katseli minua hieman kummastuneena. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Noudin Manelle toppaloimen ja asetin sen orin selkään. Asetin Manen päähän riimun ja kytkin herran riimunaruun. Ohjasin orin pois tallista ulos kirpeään pakkaseen ja lumisateeseen. Suuntasin eräälle maastopolulle aikeenani tehdä vain pienen pieni puolen kilometrin lenkki. Astelin eteenpäin ja Mane kulki vierelläni yllättävän rauhallisesti. Vaan saattoihan sen jo arvata, että Mane oli ovelampi kuin minä...

Käveltyämme hetkisen aikaa lunta alkoi sataa enemmän. Mane kulki yhä melko kauniisti, enkä ollut oikein edes uskoa, että herra askelsi niinkin rauhallisesti ja nätisti. Vaan tätä ei kestänyt kauan. Jostain kumman syystä Mane äkisti päätti, ettei haluakaan kulkea riimunarussa vierelläni tasaista vauhtia. Ori heitti mahtavasti takapäätään ilmaan kerran jos toisenkin ja kiskaisi päänsä korkeuksiin. Riimunaru luiskahti kankeista käsistäni ja Mane karautti tallin suuntaan päätä huimaavaa vauhtia. Se siitä, rauhaisasta talviretkestä, sitten. Itse olin tuossa samassa rytäkässä jälleen päätynyt lumisen ojan pohjalle ja muistutin enemmän lumiukkoa kuin tallin omistajaa. Nousin ojasta sadatellen ja manaillen ja vannoin tekeväni Manesta vielä jonakin päivänä matonkuteita. No, ehkei nyt sentään.

Tullessani päärakennuksen ovesta sisään sain vastaani joukon tallityttöjä, jotka avoimesti nauroivat minun olemukselleni. Olin kyllä huvittavan näköinen - yltä päältä lumessa ja äärimmäisen turhautunut ilme kasvoillani. Riisuin lumiset vaatteeni ja kiikutin ne oitis kuivaushuoneeseen. Siellä saisivat olla ja pysyä. Kutsuin viiden tallitytön porukan keittiöön ja tarjosin heille kuumat kaakaot. Emma kertoi, että hän oli vienyt Manen talliin ja pistänyt sen toppaloimen kuivaushuoneeseen. Siinä jutustellessamme mietin, että mitähän aatto mahtaisi tuoda tullessaan ja vannoin, että silloin en ainakaan lähtisi Manen kanssa minkäänlaiselle maastoretkelle.

17.12.2009 Muminan & Karhukorven joulukalenterin seitsemästoista luukku
17. luukkuun saatte jälleen luettavaksenne pienen tarinan pätkän. Tämä sepustus kertoo siitä, kuinka yukitora lähti etsimään Karhukorpeen joulukuusta ja onnistuikin etsinnöissään.. ainakin melkein.

Istuskelin jälleen kerran päärakennuksen keittiössä pöydän ääressä ja tuijottelin ulos. Päärakennus oli vielä kovin autio, koska joulukuusta siellä ei vielä ollut. Minun pitäisi käydä ostamassa se jostakin tai käydä nappaamassa kuusi läheisestä metsiköstä. Metsäreissu ei oikein houkuttanut, sillä olin aikoinaan sitä kokeillut eikä kuusen poikki hakkaaminen ja autoon raahaaminen ollut mielekästä puuhaa. Näin ollen hyppäsinkin jälleen auton rattiin ja nappasin tallimestarini Eskon mukaan ja lähdin ajamaan kaupunkiin päin suunnitelmana etsiä päärakennukseen sopiva kuusi.

Aikamme me siellä ajelimme ristiin rastiin kaupunkia ja etsiskelimme kuusta. Esko ehdotteli ties mitä liikkeitä ja yrityksiä ja kauppojen pihoja, joissa kuusia myytiin, mutta en oikein innostunut mistään ideasta. Kävimme myös tiirailemassa kuusia ihan läheltäkin, mutta minä sanoin jyrkästi ei jokaiselle kuusipuulle. Esko oli jo lähes toivoton ja ehdotti, että hankkisimme sisälle vaikka muovikuusen, sillä pihallahan kohosi jo yksi jykevä kuusipuu joka oli myös koristeltu. Minä en suostunut tähänkään ideaan, vaan hyppäsin jälleen rattiin ja käskin Eskon pelkääjän paikalle ja suuntasin auton nokan kohti pientä kauppaa, jonka pihalla kaupusteltiin mitäs muita kuin kuusipuita. Tämän putiikin pihalle päästyäni ihastelin jo yhtä kuusta, joka tosin oli pakettikuusi. Se oli leveähkö, vähän minua pidempi kuusi, joka näytti oikein juhlalliselta jopa pakettiin kääräistynä. Esko yritti vielä toppuutella ja sanoa, ettei kannattaisi ostaa sikaa säkissä. Pyh, totesin minä. Olihan meillä ennenkin ollut pakettikuusia ja ne olivat olleet oikein hyviä ja hienoja kuusia. Niinpä kävin lätkäisemässä myyjälle rahan käteen ja raahasin Eskon kanssa paketoidun kuusen autoon ja hurautin takaisin Karhukorven tiluksille.

Ensimmäisen yönsä kuusi sai viettää autotallissa sulamassa. Seuraavana päivänä patistin Eskon taas avuksi ja raahasimme kuusen päärakennuksen saliin. Kampesimme joulupuun tukijalkaan ja ihastelin sitä siinä. Enää oli jäljellä vain paketin purku ja sitten kuusta pääsisi jo vähitellen tallityttöjen kanssa koristelemaan. Nappasin itselleni sakset ja aloin saksia kuusta paketista innolla. Sekä Esko että tallikoira Reeta seurasivat toimiani uteliaina sivusta. Leikkelin pakettia irti kuusesta varsin lahjakkaasti ja sieltä alkoikin paljastua ihka oikea kuusipuu. Havuja tietenkin putoili pakettia poistaessa mutta kuusi näytti siltikin loistokkaalta. Olin jo saksimassa melkein viimeistä osaa pakettiverhosta pois, kun leikatessani erään osan irti kuusi reväytti viimeiset osatkin paketin puristuksesta pois täysin yllättämättä. Pomppasin taakse päin ja Reeta karkasi sivummalle. Esko tuijotti kuusta ja oli vähällä purskahtaa todelliseen räkänauruun. Kuusihan oli leveydeltään aivan valtava! Se näytti täysin luonnottomalta puulta. Puu oli lyhyt verrattuna metsissä kasvaviin luonnon muovaamiin kuusiin, mutta leveydeltään se hipoi jo näiden korkeiden puiden rajaa. Kuusi näytti siltä kuin se olisi valtaamassa koko salin ja rohmuamassa huonekalutkin suihinsa. "Ei voi olla todellista", tuskailin mutta lopulta me nauroimme Eskon kanssa kuuselle kuin mielenvikaiset.

Eihän siinä sitten muu auttanut kuin kutsua tallitytöt koristelemaan tätä luonnotonta kuusihirviötä. Kyllä hekin tirskuivat kuusen leveydelle mutta saimme sen kuitenkin koristeltua edes jonkin näköiseksi ja tähdenkin laitettua latvaan. Reeta hieman mulkoili tuota ilmestystä, mutta kävi sitten tyytyväisenä makaamaan sohvalle ja katselemaan, kun me operoimme joulupuun kanssa. Illalla minä vielä istuin salissa Reetaa silitellen ja tuijottelin uskomatonta kuusipuuta. No, kuusi kun kuusi. Ehkä ensi kerralla osaisin valita sellaisen kuusen, joka paketissa ollessaan ei olisi niin leveä ja vanttera.

Eihän tämäkään kuusi minulle tietenkään riittänyt, vaan halusin toiseen talleistakin ihka aidon kuusipuun. Esko ehti jo pelästymään ja karkaamaan lantalan taakse piiloon jottei tarvitsi taas ajella ympäri kaupunkia kuusen perässä, mutta minä olin toisissa aatoksissa. Puin lämpimästi päälleni ja nappasin mukaani sahan ja kirveen. Esko tuijotti minua ja sanoi: "Et ole tosissasi." Mutta minä olin aivan tosissani ja jo iltahämärällä lähdin rämpimään metsikköön hakemaan talliin omaa joulupuuta. Uskollisena tallimestarina Esko seurasi perässä ja tulipahan tallityttö Emmakin mukaan auttamaan kuusen saannissa.

Lunta oli ainakin kaksikymmentä senttiä ja se vaikeutti kulkua huomattavasti. Minä kuitenkin urheana kuusipuun hakijana tappelin tieni eteenpäin jättäen lumeen mahtavat jäljet, joista havaitsi, etten ainakaan omistanut lumikenkiä. Emma ja Esko seurasivat minua vilkuillen toisiaan hieman hätääntyneinä. Minä etsiskelin sen sijaan sopivaa kuusipuuta ja katselin ympärilleni. Lopulta hoksasin sopivan näköisen puun ja rynnistin sen luokse. "Tämä on oikein sopiva talliin!" hihkaisin ja rynnistin kuusen luo. Esko näytti tuskastuneelta, mutta Emma asteli vierelleni ja mittaili kuusta katseellaan. "Tämä on juu hyvä. Otetaan se siis", tyttö lausahti ja me aloimme sahata kuusta poikki varresta. Esko katseli vierestä ja huokaisi raskaasti. Sahasimme Emman kanssa pienen kuusen onnistuneesti poikki ja kuusi mäjähti lumihankeen. Esko tarttui kuusen toisesta päästä Emman kanssa ja minä nappasin toisesta. Vaan kaikki ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin.

Sivummalta ryntäsi Reeta haukkua rätkyttäen meidän luoksemme ja pomppi niin että lumi pöllysi. Reeta haukkui ja haukkui metsään päin kuono koholla. Se oli selkeästi saanut jonkun vainun. Metsästä kuului kilinää ja Emma kiljaisi. "Mitä jos me ollaan vahingossa varastettu jonkun maalta kuusi?!" tyttö huudahti ja tuijotti metsään. "Ei varmasti olla. Tai.. kyllä kai se naapurin raja menee vähän kauempaa", minä tuumailin ja Esko löi rukkasella otsallaan. Nyt metsästä alkoi kuulua jo melkoista ryskettä. "Piiloon!" Emma sihahti ja tönäisi minut ja Eskon lumihankeen. Emman tönäisyn ansiosta minä mäjähdin lumihankeen niin että rysähti. Reeta haukkui edelleen ja tepsutti vierelleni. "Reeta, shh", yritin rauhoitella collieta mutta ei neidin haukkua mikään pysäyttänyt. "Ei herran jumala", tuhahdin Emmalle ja muistelin päässäni tuttua laulua. "Illalla mennään, illalla mennään kuusivarkaisiin..." hoilotin hiljaa ja Emmaa alkoi naurattaa. Ei herranen aika.. täällä minä vain tein itsestäni idioottia naapurien silmissä ja kohta ne varmaan alkaisivat pitää minua ihan pösilönä kaikkien Manen kanssa sattuneiden törttöilyn ja vielä tämän kuusivaras-episodin jälkeen. Painoin pääni lumihankeen ja kuulin, kuinka joku asteli juuri meidän kuusemme kohdalle.

Vaan mitäpä minä näinkään kun nostin pääni lumihangesta. Edessäni seisoi naapurimme Vuoristen poro Ukkonen. Sen kaulassa killui nauhassa kilikello. Poro tuijotti minua hieman pöllämystyneenä muttei kuitenkaan pelästyneenä. Reeta murahti porolle ja tuijotti sitä epäilevänä. Nostin katsettani ja näin kaksi muutakin poroa. Niinpä tietenkin. Naapurin porot olivat karanneet. Porojen perässä näytti tulevan naapuriperheen pää - Petteri Virtanen. Hän huohotti ja miehestä huomasi, että hän oli juossut porojen perässä aina heiltä saakka, ja olihan Virtaselle nyt vähän matkaa. Tuuppasin Emmaa ja patistin hänet ylös lumesta. Esko oli tajunnut jo nousta ja minua alkoi naurattamaan suuresti. Tarrasin Reetaa pannasta ja tuijotin Petteriä hymyillen. Vaatteeni, hiukseni ja kasvoni olivat aivan lumessa. "Olen pahoillani että nää porot pääs näi karkaamaan. Emmää aatellu yhtää että en sulkenu aidan porttia kunnolla", Petteri pahoitteli ja patisti poroja takaisin Virtasten mökille päin. "Tännehän ne aina juoksentelee, nii aattelin pistää vähäks aikaa aitaukseen että oppisivat olemaan kunnolla", Petteri kertoili ja Ukkonen seuraajinen lähti jo jolkottelemaan kotiin päin. "Mitä työ muuten siellä lumes teitte?" mies kysäisi ja minä yskäisin kuuluvasti peittääkseni nauruni. "Ööh, kaaduttiin. Ollaan tässä kuusta hakemassa", kertoilin ja naapurimme nyökkäsi. "Aijaa, nooh, toivottavasti saatte hyvän kuusen sinne talliin. Sanos terveisii niille tallitytöille ja heppasilleskii", Petteri lausahti ja nyökkäsin. Heilautin miekkoselle kättä, kun hän lähti kotiaan kohti porojensa perässä. Me kolme sen sijaan kannoimme nauraen kuusen talliin sisään Reetan pyöriessä jaloissamme. Näistä kuusiepisodeista opin sen, että ehkä olisi kaikista helpointa jättää Karhukorven ainoaksi aidoksi kuuseksi se pihalla jököttävä suuri puu, ja sisälle ja talliin ostaa vaikkapa muovikuuset, että tälläisiltä selkkauksilta vältyttäisiin.

Eeva kotiin jää, se keittää riisipuuroa
Kyl se vähän mäkättää mut leikin kuuroa
Markoa naurattaa, se tietää kuinka hauskaa on
Kun isä tunkee takin alle sahan ja lapion
Ilta hämärtää, kello kaheksaa jo käy
Kohta on jo pimeää, ei nenän puna näy
Marko aloittaa matkan liiterille päin
Kohta käymme metsän laitaan lauleskellen näin

Illalla mennään, illalla mennään kuusivarkaisiin, kuusivarkaisiin
Markon kanssa sukset pannaan paljasvarpaisiin
Illalla mennään, illalla mennään kuusivarkaisiin
Ethän kerro kellekään? Ou jee
Ethän kerro kellekään?

Lunta metri on, hieman hommia vaikeuttaa
Valo kuutamon luopi outoa tunnelmaa
Marko tarkkailee, mä löydän kauniin yksilön
Vanha hallitsee hommat puuyhtiön
Kesken kaiken tään kuulen koiran haukuntaa
Auton valot nään, on myös puheen sorinaa
Matalaksi meen, katson hieman tarkemmin
Havaintoja teen, tunnistan polliisin

Mut illalla mennään, illalla mennään kuusivarkaisiin, kuusivarkaisiin
Markon kanssa sukset pannaan paljasvarpaisiin
Illalla mennään, illalla mennään kuusivarkaisiin
Ethän kerro kellekään? Ou jee
Ethän kerro kellekään?

Äänet lähestyy, samoin valot lamppujen
Marko jäykistyy ääniin kumipamppujen
Viimein tervehdin tutun komisarion
Joka itsekin samoilla asioilla on
"Marko kuule hei, kaiva esiin konjakki
Tämä heppu hei on kylän paras polliisi
No lämmikkeeksi noin, kippis vaan Kaikkonen"
Nyt sinutella voin naureskellen, laulaen

Että illalla mennään, illalla mennään kuusivarkaisiin, kuusivarkaisiin
Markon kanssa sukset pannaan paljasvarpaisiin
Illalla mennään, illalla mennään kuusivarkaisiin
Ethän kerro kellekään? Ou jee
Ethän kerro kellekään?

02.12.2009 Muminan & Karhukorven joulukalenterin toinen luukku
Tänään onkin sitten jo toinen joulukalenterin luukku avattu myös Karhukorven ja Muminan yhteisessä kalenterissa! Myös muut joulukalenterit on korkattu toiseen kertaan ja aatto alkaa lähestyä huimaavaa vauhtia. Meillä täällä Kittilässä on jo lumikin satanut maahan monta kertaa ja hyvin se on pysynyt näinä pakastavina aamuina. Toisessa joulukalenterin luukussa saattenkin kuulla vähän tarinointia siitä, miten joulu on meillä Karhukorvessa aloitettu näin vuonna 2009.

Lunta tulvillaan on raikas talvisää,
ei liinakkommekaan, nyt en talliin jää.
Sen kohta valjastan reen pienen etehen,
ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten.

Pakkasaamu oli raikas. Kuurankukat olivat piirtyneet ikkunaani ja talvinen auringonvalo tunkeutui sisään ikkunastani kun heräsin herätyskellon pirinään aamulla. Olisin halunnut vain jäädä nukkumaan, mutta mieleni kirkastui tajutessani, että nythän on jo joulukuun toinen päivä! Nopeasti tein kaikki aamutoimet ja ryntäsin alakertaan valmistamaan itselleni jotain syötävää, ennen kuin ryntäisin talliin tallimestarimme kanssa tekemään aamutallia. Kello oli seitsemän, ja syödessäni sämpylää avasin myös joulukalenterini luukut. Tallissa oli vielä yksi kalenteri, jonka pussista saisi nostaa aina jonkin lappusen tai muuta pientä mukavaa. Syötyäni hiippailin talliin. Hevoset olivat kaikki jo hereillä ja osa hörisi minulle tuttavallisesti saapuessani talliin. Aloin hymistellen laittamaan hevosille aamukauroja ja tervehdin niitä jokaista laittaessani kippoihin ruokaa. "Mitä kuuluu, Huilu?" hymisin hevoselle joka vain hörähti ja käänsi minulle selkänsä. Hymyilin huvittuneena ja jatkoin hevosten ruokkimista. Kun olin saanut hevoset ruokittua, tallimestarimme Lauri asteli sisään. "Huomenia", hän virkkoi. "Huomenta päivää", lausahdin iloisena ja vein kaurakipon ja lapion pois. "Ruokin jo toisen tallin hevoset", Lauri sanoi ja minä kiittelin häntä. Ajattelin avata joulukalenterin vasta, kun tallityttöjä alkaisi saapua tallille, eli joskus iltapäivällä. Sitä ennen päätin kuitenkin lähteä talviseen maisemaan ratsastamaan oikein kunnon maastolenkin. Ratsukseni valitsin Manen, joka ei jälkeenpäin tuntunut laisinkaan hyvältä ajatukselta...

Kulkuset, kulkuset riemuin helkkilee.
Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee.
Rekehen, rekehen nouse matkaamaan!
Lumi alla jalasten se laulaa lauluaan.

Mane asteli rauhallisesti lumisessa maisemassa ja oma mielenikin oli melko rauhallinen. Pitelin ohjista kiinni ja käänsin orin lumiselle maastopolulle. Ei ollut enää kovin kylmä, mutta minusta oli rentouttavaa ratsastaa maastossa näin joulukuun ensimmäisenä päivänä. Hyräilin itsekseni joululauluja ja olin aivan fiiliksissä. Aivan odottamatta Mane havaitsi jotain kummaa edessä päin, pärskähti, pukitti ja minä lensin komeassa kaaressa lumihankeen. Joululaulantani keskeytyi ja istuin aivan ymmälläni lumisessa ojassa yltäpäältä lumessa ja vaatteet märkänä. Mane viiletti edessäpäin ja minä tuijottelin hölmistyneenä suu ammollani tielle. Tieltä näytti tulevan auto, ja kampesin ylös lumisesta ojasta. Auto pysähtyi eteeni ja sieltä ulos tuli maukka. Tuijotin maukkaa kummastuneena ja hän nauroi. "Ai että sitä ollaan oikein lenkillä vai?" minua nolotti. "Joo", vastasin yksinkertaisesti ja hymyilin hieman. "Olin ratsastamassa ja uppoutunut liiaksi joulun ihmeellisen maailmaan.." selittelin ja maukka nauroi entistä pahemmin. Minä houkuttelin Manen takaisin luokseni ja me matkasimme Karhukorpeen, maukan ajaessa edellä ja minun ratsastaessa hyvin tarkkaavaisena perässä. Vielä sisälläkin maukka jaksoi nauraa ilmalennolleni. "Olit kyllä todella huvittavan näköinen istuessasi siellä ojassa kuin lumiukko.." hän sanaili ja naureskeli vielä päälle. Lopulta pystyin itsekin nauraamaan mokalleni ja joulukuun toisena päivänä aloitimme maukan kanssa keskustelun Karhukorven kasvattivarsasta, joka tulisi hänen mukaansa Muminaan.

Ja mitä me tästä opimme? Pysykää aina valppaina varsinkin ratsastaessanne, älkääkä uppoutuko haaveilemaan jouluaatosta, niin kuin minä.

27.11.2009
Talvi on tullut yhdessä hujauksessa tänne Kittilään maisemiin. Lunta sataa vielä lisää edellisten kinosten päälle ja myös pakkanen on vieraillut Lapin maisemissa. Joulukin on tulossa kovaa vauhtia ja mikä parhainta, Karhukorvelle on tulossa mitä luultavimmin ihka oma joulukalenteri! Jouluna pitäisi Karhukorveen syntyä myös varsoja, sillä mitä luultavimmin Turpahuilun synnytys ajoittuu joulukuun loppuun. Karhukorpi on myös hieman uudistunut marraskuun aikana. Sivuillemme on esimerkiksi vaihtunut uusi ulkoasu, ja varsin hieno sellainen, kiitokset siitä tietenkin wilberille. Olen myös uusinut tekstejä sivuilta ja päivitellyt hevosten sivuja. Lisäksi Karhukorpeen on muuttanut muuta uusi hevonen, kuten esimerkiksi Amalia sekä Ilona. Hevosilla on kisailtu ahkerasti ja myös kisaurillaan kukin hevonen on menestynyt melko hyvin. Joulu meillä Karhukorvessa näkyy muunmuassa tallin ulkonäössä, sillä olemme tallityöntekijöiden kanssa koristelleet pihaa ja tallia jouluisemmaksi ja myöhemmin joulukuussa tulemme myös hakemaan joulukuusen keskelle pihaa. Tälläistä täällä meillä tällä kertaa :)

03.10.2009
ensimmäinen tallielämän kirjoitus, jee! Syksy on sujunut todella mallikkaissa merkeissä meillä Karhukorvessa. Lappiin alkaa vähitellen tulla kylmä mutta se ei suomalaisten menoa haittaa, päin vastoin. Hevoset ovat täynnä energiaa ja riehuvat tarhoissaan minkä ehtivät ottaen ilon irti jokaisesta päivästä. Suomenhevosilla ollaan kierrelty kilpailuja ahkerasti ja tuloksiakin on tullut. Esimerkiksi suomenhevosori Mahdunko Maailmas eli Mane on sijoittunut oikein hienosti kouluratsastuksen puolella, eivätkä muut ole sen huonommin pärjänneet. Tuloksia odotellaan osaksi myös Kasarmitallin Kasarmi Cupista, johon osallistui moni suomenhevosistamme. Esteiden tuloksia ei vielä ole tullut, mutta kouluratsastuksessa Vampyyrikingi-ori sijoittui hienosti, sillä herra oli yhdestoista 405 osallistujasta! Lisäksi tamma Turpahuilu on kantavana Manesta, joten talven aikana Karhukorpeen syntyy vähintään yksi suloinen suomalaisvauva.