Neomaxizoomdweebie Vegas "Demi" - virtuaalihevonen

Virallinen nimi  Neomaxizoomdweebie Vegas Rekisterinumero  VH00-000-0000 Sukupuoli tamma Painotus kouluratsastus Rotu suomalainen puoliverinen Koulutustaso re: 90 cm ko: Grand Prix Syntymäaika 14.05.2010 Kasvattaja Troya, Las Vegas Säkäkorkeus 168 cm  Omistaja VRL-09079

Olin jo aiemmin pistänyt merkille, että tammakantani tarvitsi vahvistusta. Minulla oli vain yhdeksän suomalaista puoliveristä, ja näistä oreja oli kuusi. Äijäporukan keskelle tarvittiin siis topakka neiti pitämään poikia vähän kurissa. En tosin tiennyt, mistä hankkisin hyväsukuisen ja potentiaalisen tamman joukon jatkoksi. Kerroin pikku ongelmastani fwb-keskustelussa, ja pelastava enkeli Troya tarjosi tilausvarsaa tallistaan Las Vegasista. Minulla oli jo muutama kasvatti Vegasista, mutta ne kaikki olivat oreja, joten tammakasvatti ei kuulostanut yhtään hullummalta. Troyalla oli myös valmis yhdistelmä takataskussa, joten ei tarvinnut muuta kuin odottaa, että varsa olisi valmis muuttamaan uuteen kotiin. Nimikin tälle eläimelle toki annettiin, ja sitä ehti ihmetellä niin Erik kuin koko joukko tallityöntekijöitäkin. Totesin kummasteluihin tyynesti vain: "You're a neomaxizoomdweebie!", ja talliporukka totesi minun seonneen lopullisesti. Joka tapauksessa pian oli edessä taas lento Las Vegasiin jonne oli taas pakko jäädä hetkeksi ihailemaan kasinoita, välkkyviä valoja ja runsasti alkomahoolitarjontaa. Kun minä ja Erik olimme hotellihuoneissa selvinneet yöllisestä Las Vegas-tallin kasinovisiitistämme, ja päässeet Troyan puheille solmimaan kauppakirjat, haimme nuoren tamman kotiin. Erik ihmetteli edelleen nimivalintaa: "Miten se edes lausutaan?" Pikkutamma nimestä huolimatta kotiutui Saksaan päästessämme talliin hyvin, ja vaikkeivat kaikki aina tajuakaan neidin nimeä (Neomaxizoomdweebie Vegas on aika hauska, eikö vaan?), se on valloittanut koko tallin ja hurmannut raavaat fwb-orimme ihan täysin.

Vaikka myös muilla tallin hevosilla on hieman outoja nimiä, Demi päihittää ne mennen tullen virallisella nimellään. Useimmat vierailijat jäävät epäuskoisina tuijottamaan tamman karsinan ovessa riippuvaa nimikylttiä ja yrittävät samalla saada tolkkua nimestä. "Siinä muuten lukee Neomaxizoomdweebie Vegas", päädyin usein huomauttamaan ehkä jopa vähän turhautuneena. Minusta nimi on ollut aina helppo, tai ehkä se vain johtuu siitä, että olen tottunut sen kirjoittamiseen ja lausumiseen. Vieraat eivät kuitenkaan kauaa ehdi nimeä ihmetellä, jos tamma itse on karsinassaan. Demi ei halua, että kukaan tulee lähellekään sen armasta karsinaa. Hyvin pian tamma on kaltereiden takana hörisemässä ja luimistelemassa ja potkimassa vielä mahdollisesti karsinan oveakin. Yleensä nimikylttiä pällistelevät eivät huomaa tammaa, ennen kuin se hyökkää ovelle protestoimaan. Saankin aina kuulla pelästyneitä huudahduksia ja katsella, kuinka vierailija kavahtaa taakse päin. Yritä siinä sitten vakuutella, että Demi on oikeasti ihan kiltti ja mukava hevonen, ainakin toisinaan.
Tamma tuntuu joskus vihaavan kaikkea ja kaikkia ja toisinaan se taas rakastaa maailmaa, ihmisiä, ja muita hevosia. Aina aamulla hevosia ruokkimaan tullessaan saa arvuutella, millä tuulella neiti diiva mahtaa tänään olla. Joskus Demi yllättää iloisesti ja tuttavallisesti hörisemällä, ja toisinaan se luimistelee heti alusta alkaen ja mulkoilee varoittavasti karsinastaan kaltereiden takaa. Yleisesti ottaen Demi on arvaamaton ja tammamainen otus. Siitä ei tosiaan kerta kaikkiaan koskaan voi tietää, mitä tamma aikoo seuraavaksi. Demin luonteenpiirteet ovat yhtä mutkikkaat ja tutkimattomat kuin vesireitit viidakossa ja sen kanssa täytyykin olla kokoajan vähän varuillaan. Tamma ei ole yleensä kovin seurallinen, eikä siihen saa kunnollista otetta heti ensimmäisellä kerralla. Kun Demi sitten saa tutustua ihmiseen ja alkaa luottamaan, sen luonne valaistuu vähäisen ja tammasta voi jo vähän aavistaa, millainen päivä on tulossa.
Demi jaksaa kuitenkin aina yllättää eikä se ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen aamulla ajatellut että tänään tammalla on loistava päivä ja kaikki menee putkeen ja seuraavaksi olenkin löytänyt itseni keräilemästä harjoja tai heiniä tallin käytäviltä kun puoliverinen on potkaissut harjakopan tai rehukärryt ohi talutettaessa kumoon napakalla tyylillään. Joskus taas olen ajatellut, että tänään mistään ei tule mitään ja Demi riehuu ja niskuroi minkä ehtii, mutta olenkin saanut harjata ja varustaa kilttiä ja yhteistyöhaluista tammaa, jossa ei ole häivähdystäkään siitä tuittupäisestä diivasta, joka Demi osaa joskus olla. Yleensä en annakaan muiden käsitellä tammaa, vaan pyrin hoitamaan kaiken siihen liittyvän itse. Muutaman tallityöntekijä kuitenkin osaa suhtautua Demiin kuten minä, ja he ovat harvoja, jotka osaavat oikeasti käsitellä tammaa minun lisäkseni. Vaikka neiti onkin toisinaan vähän turhan diiva ja liiankin tammamainen, en vahtaisi sen luonteesta (melkein) mitään, sillä juuri haasteet ja hienoinen omituisuus Demissä kiehtovatkin. Satunnaisesta kiukuttelustaan huolimatta tamma on kerrassaan lahjakas kouluratsu, ja ratsastettaessa se käyttäytyykin paljon paremmin kuin käsiteltäessä.

Demiä käsiteltäessä on syytä muistaa olla kärsivällinen, varovainen ja varuillaan. Silloin kun tammalla on huono päivä, sen karsinaan menijällä tarvitsee olla todella huono itsesuojeluvaisto. Kun Demi on huonolla tuulella, se potkii, puree, riehuu ja pistää vastaan minkä ehtii. Heti kun karsinan ovi avataan, Demi luimistelee, potkii seiniä ja väläyttelee silmänvalkuaisiaan hermostuneena. Jos kuitenkin osaa toimia tamman kanssa oikein, on se mahdollista saada rauhoittumaan ja hoidettua pahoinakin päivinä ilman suurempia onnettomuuksia. Silloin kun Demi on hyvällä tuulella, se ei ole moksiskaan vaikka kymmenen ihmistä lastenrattaineen ja koirineen päivineen tunkisi karsinaan hoitamaan tammaa. Normaaleina päivinä Demi ei haluaisi päästää ihmisiä karsinaan, mutta alistuu kuitenkin lopulta kohtaloonsa nyrpein ilmein. Harjatessa tamma on parasta sitoa kiinni, sillä muuten harjaamisesta ei tule oikein mitään. Demi toisinaan pyörii, joskus ottaa sivuaskelia, joskus tökkii päällään, joskus potkii karsinan seiniä ja ovia, joskus saattaa vaikka näykkäistä tuntiessaan liian kovan harjaustekniikan kyljellään ja toisinaan muuten vain hankaloittaa ihmisen työtä.
Kiinni sidottuna puoliverinen pysyy paremmin aisoissa ja sitä on helpompi vahtia. Kaikkein helpointa on hoitaa Demi käytävällä, mutta silloin täytyy katsoa, ettei muita hevosia tule vastaan. Demi nimittäin ryhtyy villitsemään kavereitaan, juttelemaan small-talkia ja toisinaan komentamaan lajitovereitaan joko hirnumalla, riuhtomalla naruissa, kuopimalla tai muuten aiheuttamalla älämölöä. Kaikista varminta onkin varmistaa ennen Demin viemistä käytävälle, että hetkeen ketään tai mitään ei ole tulossa talliin. Tammaa harjatessa täytyy muistaa hienovaraiset ja hellät otteet. Neiti kyllä ilmoittaa heti, jos hoitaja harjaa HÄNEN mielestään liian lujaa tai muuten harjaustyyli ei tammaa miellytä. Huonoimpina hetkinään Demi saattaa näykkäistä epäonnista ja varomatonta hoitajaa käsivarresta, jos tämä sattuu painamaan harjalla liikaa. Hevosen kanssa usein toimivat tietävät kuitenkin jo ennalta varautua Demin äksyilyyn ja osaavat myös harjata sitä niin, että tamma ei riehaannu mutta tulee puhtaaksi. Erityisen herkkiä kohtia puoliveriselle ovat vatsa, pää ja jalat. Niitä harjatessa täytyy noudattaa erityista varovaisuutta ja samalla jutella Demille rauhallisesti, mutta päättäväisesti.
Hännän ja harjan selvittelyssä täytyy noudattaa samaa linjaa. Jos lettiä tai muuta vastaavaa pykää tamman kuontaloihin liian kauan, Demi alkaa kuopia ja viskoa päätään levottomasti. Silloin sitä pitää vain komentaa napakasti, ja yleensä tamma ymmärtää rauhoittua. Aina toisinaan se ei kuitenkaan voi sietää ihmistä hääräämässä ympärillään yhtään en enempää kuin on tarve, ja silloin tammasta huomaa jo kauas, että tänään ei taideta mitään ranskanlettiä väsätä häntään.
Kavioita putsattaessa Demi jatkaa diivamaista linjaansa. Aluksi neiti ei lotkauta korvaansakaan ihmisen pyynnölle nostaa jalka, mutta vähitellen tamma kuitenkin nostaa koipensa tympääntyneen oloisena ja antaa hoitajan puhdistaa kavionsa. Tässäkin hommassa pitää kuitenkin olla helläkätinen - pienikin raapaisu säteeseen saa Demin melkein hyppäämään nahoistaan, ja se pamauttaa jalkansa saman tien maahan katsomatta yhtään, onko ihmisen varvas tiellä vai ei. Jos kavion sen sijaan osaa puhdistaa hellävaraisesti ja osaa varoa sädettä täydellisesti, ongelmia ei luultavasti synny, ellei Demi heittäyty todella keljuksi ja yritä vetää koipeaan maahan kesken kaiken. Tätä kuitenkin tapahtuu aika harvoin (muutaman kerran kahdessa viikossa...) joten usein tamman kaviot saa melko helposti puhtaaksi.

Varustaessa hevonen valpastuu hieman tajutessaan, että pääsee kohta tositoimiin. Satulaa ei kuitenkaan saisi heti asettaa Demin selkään, ja tamma saattaakin yrittää väistellä mokomaa kapistusta ihan kyllästymiseen saakka. Lopulta puoliverinen kuitenkin lopettaa pelleilyn ja satulan saa laitettua selkään ja mallailla sopivan paikan. Vyön kiristelyä tamma ei sen sijaan voisi sietää lainkaan, ja se luimistelee, kuopii, potkii karsinansa ovea ja parhaimmillaan yrittää näykkäistä hoitajaa käsivarresta. Samalla kun kiristää vyötä, on siis syytä muitaa komentaa Demiä tai pyytää joku pitelemään sen päätä paikoillaan, kun vyötä säädetään sopivalle kireydelle. Kuolaimet sen sijaan tuntuvat aina aluksi inhottavan Demiä suuresti, ja se nostaa päänsä tyytymättömänä korkeuksiin kuolaimien tavoittamattomiin. Tammaa pitääkin komentaa erittäin tomerasti, jotta pikkudiiva suostuu laskemaan päänsä alas. Toisinaan hevosen pää pitää tuoda väkisin sopivalle tasolle ja kuolaimet suorastaan tunkea sen suuhun. Joskus hyvin harvoin Demi ottaa ne kuitenkin suuhunsa ilman vastusteluja, mutta melkein joka kerta sen kanssa tapellaan vähintää kymmenen minuuttia (joskus on vierähtänyt tuntikin) vain ja ainoastaan kuolaimista. Kun hevonen on sitten saanut metallipalat suuhunsa, se pureskelee niitä hetken tyytymättömänä ja kohta on kuin ei olisi ikinä elänytkään ilman kuolaimia suussaan.
Myös suojiin ja pinteleihin Demi jaksaa aina suhtautua samalla inholla, kunnes unohtaa niiden olemassa olon eikä näyttäisi välittävän, vaikka jalkoihin tungettaisiin useampiakin kappaleita suojia päällekäin.
Loimiin Demi sen sijaan suhtautuu hieman suopeammin, ja katselee korvat hörössä, kun kangaskappale tuodaan sen luokse. Demillä on monta eri laatuista ja eri väristä loimea eri tarkoituksiin, ja tamma itse tuntuu pitävän siitä, kun saa olla loimi päällään. Se viihtyy ulkonakin paljon paremmin loimi päällä, varsinkin jos sataa tai tuulee edes vähän. Tai jos lämpötila putoaa viidestätoista asteesta vähänkin alas päin.

Taluttaessa tamma kulkee vähän turhankin reippaana taluttajansa vierellä. Demillä tuntuukin olevan luulo, että hän päättää minne mennään ja taluttaja roikkuu vain riimunarun jatkeena mukana. Tamma tuntuu olevan aina yhtä harmistunut, kun sen luulo osoittautuu vääriksi eikä neiti pääsekään sinne minne olisi itse halunnut. Demi on helppo napata tarhasta mukaan, jos on vähänkin huonompi tai kylmempi sää. Hyvälläkin säällä puoliverinen yleensä tuppaa tulemaan portille heti taluttajan nähdessään raivaten muut tammat tieltään. Demin voi tarhata joko yksin tai muiden kanssa, mutta se ei siedä läheskään kaikkia hevosia. Muista voimakastahtoisista hevosista neiti on siis syytä pitää erossa, jottei synny kissatappelua kesken rauhaisan tarhailun. Sen sijaan tammat, jotka ovat kilttejä ja seurallisia, sopivat Demin seuraan hyvin.
Tarhassa Demi tuntuukin pitävän jonkinlaista omaa kerhoaan yllä - tamma itse on johtaja, pörrää tarhassa miten sattuu ja tekee mitä huvittaa, ja muut tammat nyökyttelevät tasaisesti ja myötäilevät Demin mielipiteitä. Tätä ei tietenkään ole todistettu millään, mutta näin asia tuntuu kuitenkin olevan. Joka tapauksessa tamma on aina lajitovereidensa keskuudessa ehdoton johtaja, ja oritkin se pistää ruotuun, jos Demiä ei satu huvittamaan leikkiä romanssia. Toisinaan myös tamma itse heittäytyy varsin seuralliseksi ja kutsuu oreja huudoillaan ja keskustelee muiden tammojen kanssa varsin vilkkaasti.

Ratsuna tamma on kuin eri hevonen ja siitä kuoriutuu esiin aivan uusi ulottuvuus. Tamma ei tosin malttaisi odottaa, että ratsastaja nousee selkään, vaan olisi jo reippaana tyttönä menossa uralle ennen aikojaan. Jonkun täytyy pidellä Demiä kiinni sen aikaa, kun ratsastaja nousee selkään, suoristaa kypäränsä, niistää nenänsä ja pyyhkii olemattomat pölyhiukkaset vitivalkoisilta ratsastushousuiltaan. Demi on herkkä ratsastettava, eikä se sovi innokkuudestaan ja yhteistyöhalustaan huolimatta kokemattomalle ratsuksi. Tamma vaatii ratsastajaltaan paljon, jotta kuvio toimii ja kaikki menee täydellisesti. Ratsastaja ei missään nimessä saa repiä Demiä vähääkään suusta, sillä silloin neiti lyö koko homman lekkeriksi eikä ratsastamisesta meinaa tulla mitään hevosen niskuroidessa ja kiskoessaan päätään ylös alas. Jos ratsastaja kuitenkin taitaa hellät otteet, ja osaa ohjata Demiä eteenpäin pehmeillä avuilla, tamma tajuaa jutun juonen ja alkaa työskennellä mukana tasapainoisesti ja yhteistyöhaluisesti. Kun Demin selkään laittaa osaavan ja helläotteisen ratsastajan, alkaa tamma liikkua kuin unelma eikä tuittupäisyydestä tai muusta kiukuttelusta ole jälkeäkään. Puoliverinen taitaa kouluradan kuvioita Grand Prix-tasolla, ja kun sen saa kuuntelemaan itseään, ei ole ihme, miksi tamman kiukuttelua ja diivailua käsiteltäessä siedetään niin hyvin. Ratsuna Demi on juuri sellainen kuin vain voi toivoa - herkkä, varma ja miellyttämishaluinen. Sen askeleet ovat lennokkaat ja tamman saa muotoon, taivutuksiin, piaffeen, passageen ja muihin vaativiin kuvioihin helposti pehmeillä ja rennoilla avuilla. Tamman kaikki askeleet ovat sekä upeita katsella, että erityisen mukavia ratsastajalle. Tämä neiti on kouluratsuna kerta kaikkiaan täydellinen, ja hyvät ratsun ominaisuudet se on perinyt varmasti suvustaan.
Esteratsastus ei ole Demin bravuuri, toisin kuin kouluratsastus, mutta kyllä tamma hypätä osaa. Yleensä tamma ei vain jaksa kiinnostua esteistä niin paljon, että vaivautuisi yrittämään parhaansa, ja hyppäämään vakavissaan. Demistä esteet tuntuvat olevan kuin joku suuri vitsi, joka on kerta kaikkiaan niin huono, ettei sitä voi ottaa tosissaan. Esteillä tamma tuntuu olevan vielä herkempi kuin koulua ratsastettaessa, ja ratsastajan pitääkin pysyä todella varuillaan, jottei tamma lyö hanskoja tiskiin kovien otteiden takia. Kovalla kädellä ratsastettaessa Demistä ei saa irti juuri mitään, ja esteillä se saattaa lyödä jarrut pohjaan ja kieltäytyä tekemästä yli päätänsä yhtään mitään. Kun Demin saa hyppäämään, se pomppii kyllä esteiden yli ihan kivasti, muttei osoita mitään erityistä talenttia niiden suunnalla. Maastoratsuna tamma on aika huono - kaupunkilaispimuna se pelkää lintuja, kuralätäköitä, kahisevia pusikoita, postilaatikoita, koiria, ojia, ötököitä, sammakoita - melkein mitä tahansa. Maastoon Demiä on siis turha raahata ilman rauhallista hevostoveria, ja silloinkin tamma säikkyy milloin mitäkin pieniä vihreitä miehiä, ja pomppii tien toiselta puolelta toiselle miten sattuu.

Traileriin Demillä on viha-rakkaus-suhde. Aina joskus tamma suorastaan ryntää sinne sisään tietäen, että nyt pääsee johonkin jännään paikkaan. Toisina päivinä Demi lyö jarrut päälle suoraan rampin eteen ja kieltäytyy liikkumasta senttiäkään trailerin suuntaan. Tamman lastaamiseen kannattaakin varata aikaa, jos se päättää ryhtyä oikuttelemaan. Valitettavasti yleensä kun Demin lastaamiseen varaa aikaa, tamma astelee traileriin kuin enkeli ja kun olisi vähän kiire, Demiä ei voisi vähempää kiinnostaa edes lähtetyä mokomaan rotiskoa. Kun Demin sitten lopulta joskus saa sinne traileriin, se tuntuu olevan hyvin näreissään ja loukkaantunut vielä silloinkin, kun on päästy jo perille.
Eläinlääkäri on tammasta ärsyttävä, inhottava ja pelottava. Demi ei haluaisi antaa eläinlääkärin koskea itseensä ollenkaan, ja se on aivan vauhkona, kun pitäisi tehdä tarkastus. Demiä pitää pidellä tiukasti kiinni parin ihmisen voimin, jotta eläinlääkäri saa työnsä tehtyä. Klinikalla on vielä kauheampaa ja Demi on aina hermoraunio, jos se pitää kuskasta eläinlääkäriklinikalle saakka. Kotikäyntienkin jälkeen tamma on hermostunut, mutta rauhoittuu kuitenkin pian, kun tajuaa, että eläinlääkäri on lähtenyt ja tehnty työnsä.
Kengittäjä sen sijaan on tammasta varsin mukava veikko, ja neiti asteleekin miehen luo tuttavallisesti höristen. Vaikka Demillä olisi pahakin päivä, tamma yleensä piristyy kengittäjän tullessa paikalle, ja nämä kaksi tulevatkin mainiosti juttuun.

Kisoissa neiti tuntuu nauttivan suuresti huomiosta ja uusista paikoista. Demi vilkuilee uteliaana ympärilleen, ja tuntuu joka kerta innostuvan kaikesta näkemästään. Hoitaja ja ratsastaja jäävät täysin huomiotta Demin keskittyessä vain kisapaikan tarkkailemiseen ja muiden hevosten vilkuiluun. Lämmittelyalueelle päästessään tamma tuijottelee edelleen valppaana ympäristöään, ja tuntuu suorastaan janoavan radalle yleisön huomion keskipisteeksi pääsemistä. Jos lämmittelyalueen ohi sattuu kulkemaan joku, joka kiinnittää katseensa tammaan, se on sitten menoa se. Demi esiintyy ja esittelee itseään nautinnollisesti ja ratsastaja tuntuu unohtuvan täysin. Demi pitääkin herättää todellisuuteen ennen radalle menoa, ja muistuttaa sille, mitä ollaan tekemässä. Radalle päästessään tamma selkeästi nauttii, ja se liikkuu sitä elegantimmin, mitä enemmän yleisöä on paikalla.
Kunniakierroksellakaan Demi ei malta pysyä aisoissa, vaan yleensä vähän yliampuu ja saattaa heittää pari pukkiakin yleisön huviksi. Ratsastaja ei välttämättä ole aina yhtä huvittunut ja Demiä joutuu toisinaan vähän hillitsemään, jottei se alkaisi vain ja ainoastaan esiintymään yleisölle.
Ja auta armias, jos joku haluaa ottaa tammasta kuvan! Puoliverinen tuntuu tajuavan, mikä kapine (kamera) ihmisillä on käsissään ja Demi poseeraa kuin paraskin huippumalli kameroille eikä sitä meinaa saada kameroiden luota pois millään.