Do Me Like You Hate Me "Fuki" - virtuaalihevonen



Virallinen nimi  Do Me Like You Hate Me Rekisterinumero  VH07-021-0306
Sukupuoli ori Painotus esteratsastus
Rotu trakehner Koulutustaso re: 150 cm ko: helppo A
Syntymäaika 28.06.2009 Kasvattaja Jeremias Macnair, Saksa
Säkäkorkeus 170 cm  Omistaja VRL-09079

Photobucket Photobucket Photobucket
Kuvien © De Wiemselbach, thanks!
Fuki on täyttänyt kolme vuotta 28.09.2009 ja ikääntyy oman ikääntymisen mukaisesti.

Historiaa

Tämä oriherra saapui minulle saksalaiselta kasvattajalta Jeremias Macnairilta, jonka kanssa olin ennenkin tehnyt kauppoja hyvistä ratsuista. Havitellessani uusia esteratsuja Twistyyn, päätin ottaa yhteyttä Jeremiaaseen, jolta tuntui aina löytyvän sopiva hevonen. Puhuessamme puhelimessa Jeremias sanoi, että hänellä olisi myynnissä kaksi nuorta esteratsua, joilla on hyvät potentiaalit menestyä. Niinpä lähdin Jeremiaan tilalle katsomaan näitä nuoria hevosia. Jeremias esitteli minulle ensin tamman nimeltään Roll Whit The Wind ja sen jälkeen komean orin nimeltään Do Me Like You Hate Me. Nimi huvitti minua, mutta päästessäni orin selkään vakuutuin sen taidoista. Herra hyppäsi rohkeasti esteiden yli ja Jeremiaan mukaan myös sen suvussa oli hyvin menestyneitä kilparatsuja. Kiinnostuin molemmista hevosista ja Jeremias myi ne minulle. Lyhyemmin Fukiksi kutsutun virallinen nimi nykyään huvittaa monia tallilla käyviä vierailijoita, mutta no, eivät kaikki Twistyn muutkaan hevoset ihan täysjärkisiä nimiä omaa. Sitä paitsi, eihän nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä.

Luonnekuvaus

Yleensä talliin saapuvat vieraat pysähtyvät Fukin karsinan kohdalle ja tiirailevat nimikilpeä kummissaan. "Do Me Like You Hate Me - no onhan hevosta nimellä paiskattu!" joku saattaa huudahtaa huvittuneena. Seuraavassa hetkessä karsinan kaltereiden välistä tunkee utelias oriherran pää, joka tapittaa vierasta lempeästi ja tuttavallisesti höristen. Fuki on erittäin seurallinen ja ihmisrakas hevonen. Se on aina ensimmäisenä tervehtimässä talliin saapuvia ihmisiä, kurkistelemassa karsinastaan ja kerjäämässä rapsutuksia, makupaloja ja huomiota. Hevonen nauttii siitä, kun sitä kehutaan ja huomioidaan. Fukilla ei kuitenkaan ole tarvetta paistatella jatkuvasti huomion valokeilassa, ja se osaa jakaa huomion muiden hevosten kanssa. Ori on myös erittäin kiltti, ja soveltuu kokemattomampienkin käsittelyyn. Fukillakin on kuitenkin orimaiset piirteensä ja herra on kovasti tammojen perään. Joillekin oreille tyypillistä temperamenttia ja muiden orien kilpailijoina pitämistä orista ei kuitenkaan löydy, ja yleensä herra tarhataankin toisen seurallisen orin, Humanizerin kanssa. Fuki valloittaa sympaattisella, seurallisella persoonallaan ja poikkeuksellisella kiltteydellään.

Fukin hoitaminen sujuu yleensä keltä tahansa kuin tanssi. Orin karsinaan voi astella huoletta, sillä herra päästää sinne ihmiset ilman mitään vastarintaa. Ensimmäisenä Fuki tietysti haistelee taskut makupalojen toivossa. Oria ei oikeastaan tarvitse sitoa kiinni laisinkaan, mutta senkin voi tehdä, jos tahtoo. Fukin voi viedä myös käytävälle - sille itselleen on aivan se ja sama, missä harjaaminen tapahtuu. Herra pysyy kiltisti paikoillaan koko harjauksen ajan, ja sen pystyy harjaamaan kaikkialta ilman näykkimistä tai potkimista. Hännän ja harjan kampaaminen ja letittäminen on Fukin mielestä jännittävää puuhaa, ja se tuntuu innostuvan, kun herran harjaa aletaan palmikoida tai siistiä. Kavioita puhdistettaessa Fuki nostaa jalkansa heti hoitajan pyynnöstä ja pitää sitä kärsivällisesti yllä koko hoitotoimenpiteen ajan. Satulan tullessa orin näkökenttään se nostaa päänsä ylös, höristää korviaan ja alkaa steppailla paikoillaan innostuneena. Fukia pitääkin hieman rauhoitella, jotta satulan saa yli-innokkaan orin selkään kunnolla. Ori tuskin huomioi satulavyön kiristämistä - niin innostunut se on ajatuksesta, että kohta mennään ratsastamaan. Kuolaimet saa helposti ja nopeasti sujautettua Fukin suuhun, ja suitsien remmit saa kiristeltyä ongelmitta. Suojien tai pinteleiden laitossa Fuki seisoo paikoillaan kuin suolapatsas, liikkumatta mihinkään suuntaan. Kun hoitaja sitten on saanut suojat laitettua, ori ikään kuin herää horroksestaan ja alkaa taas tepastella innokkaana paikoillaan. Myös loimittaessa tapahtuu sama ilmiö - Fuki jähmettyy hetkeksi paikoilleen, mutta kun loimi on saatu herran selkään ja sen remmit kiinni, ori taas valpastuu. Kun Fukin vie pesuun, saa varautua aika moiseen näytökseen. Ori suorastaan rakastaa vettä ja sen tekisi mieli vain leikkiä jännällä vesisuihkulla eikä ollenkaan pysyä paikoillaan. Pesupaikalla herraa pitääkin jonkin verran komentaa, ja jo muutama, hieman napakampi sana saa Fukin rauhoittumaan ja pysymään kiltisti ja rauhallisesti paikoillaan loppupesun ajan.

Eläinlääkäri on herran mielestä huisin kiva tyyppi, ja tarkastuksessa puoliverinen tottelee eläinlääkäriä hyvin ja antaa tämän tarkastaa itsensä, vaikka olisi kipeäkin. Kengitys on Fukille vain yksi rutiini muiden joukossa, ja se antaa kengittäjän tehdä työnsä rauhassa, riehumatta ja hätiköimättä. Traileriin Fuki suhtautuu myös neutraalisti. Se astelee ramppia pitkin kuljetusvaunuun sisään kuin omaan karsinaansa, ja pysyy matkallakin hyvin rauhallisena, vaikka reitti olisikin pidempi ja sen varrella olisi töyssyjä. Taluttaessa oriherra kulkee reippaasti taluttajansa vierellä. Fuki riimunarusta ei oikeastaan tarvitse pitää edes kiinni, jos tammoja ei ole lähettyvillä. Se seuraa taluttajaansa kuin uskollinen koiranpentu aina tarhaan saakka. Jos kuitenkin on tiedossa, että lähistöllä parveilee tammoja, Fuki on syytä pitää tarkassa ruodussa ja pistää kulkemaan ripeää tahtia. Ori on perso tammojen seuralle ja se yrittääkin aina kauniita naisia nähdessään karata taluttajansa otteesta tekemään lähempää tuttavuutta. Fuki pitää tammojen seurassa pitää vain tiukassa kurissa ja viedä se rohkeasti omaan tarhaansa. Herra viihtyy tarhassa hyvin sekä yksin, että kaverin kanssa. Muut orit suhtautuvat Fukiin hyvin, eivätkä ne pidä rauhallista ja sopuista hevosta kilpailijanaan. Tarhasta Fuki antaa kiinni hyvin, ja se tulee portille heti nähdessään taluttajan lähestyvän.

Ratsastettaessa tästä herrasmiehestä avautuu aivan uusia puolia. Se ei malttaisi millään odottaa, että ratsastaja nousee selkään, vaan tepastelee paikoillaan vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle. Kun ratsastaja lopulta pääsee selkään, Fuki on jo korvat hörössä astelemassa reippaasti eteenpäin. Orin kanssa on hyvä tehdä pieni alkulämmittely, jotta puoliverinen rauhoittuu hieman ja malttaa kuunnella ratsastajan apuja. Jos ei tee kunnollista alkulämmittelyä Fukin kanssa, kaikki sujuu paljon vaikeammin ja Fuki ei meinaa kuunnella mitään ratsastajan ohjeita, vaan kaahottaa eteenpäin kuin pikajuna. Kunnon verryttelyn jälkeen herra on hieman rauhoittunut ja saanut päästää turhia höyryjä ulos. Sitten se malttaa jo kuunnella, mitä ratsastajalla on kerrottavanaan ja avut menevät läpi nopeammin ja tehokkaammin. Kouluratsastusta Fuki taitaa helppoon A:han saakka. Siltä sujuvat hyvin radan eri kuviot ja toisinaan ori kuuntelee ratsastajaansa hyvinkin pienillä avuilla. Yleensä Fuki kuitenkin tarvitsee hieman suurempia ja selkeämpiä apuja ymmärtääkseen, mitä ratsastaja tarkoittaa ja tehdäkseen tehtäviä annettujen apujen mukaisesti. Temponvaihteluissa ori kiihdyttää yleensä vauhtiaan vähän turhan lujaksi, ja sille pitääkin olla alituiseen muistuttamassa, ettei nyt olla nopeuskilpailuissa. Fukilla on mukavat askellajit, joihin ratsastajankin on helppo päästä mukaan. Ori on painottunut esteratsastukseen ja siinä se onkin taidokas. Kun Fuki on nähnyt maneesiin tai kentälle pystytetyt esteet, sitä on todella vaikea pitää aisoissa. Herra hyppii, pomppii, astuu sivulle, kiskoo päätään ja hörisee suureen ääneen. Hevonen rakastaa hyppäämistä jopa enemmän kuin makupaloja, ja se on aina valmis kunnon esteradan hyppäämiseen. Fukin kanssa on kuitenkin syytä pitää tasainen tempo yllä, jottei ori kiihdytä vauhtiaan liian lujaksi esteiden välillä. Puolipidätteet saavat trakehnerin vähitellen rauhoittumaan, ja laukkaamaan esteitä kohti hyvässä, tasaisessa vauhdissa. Fuki on rohkea hyppääjä, ja se hyppää lähes minkälaisen esteen yli tahansa pelottomasti. Orilta löytyy huimasti ponnistusvoimaa, ja sen laskeutumistyyli on hyvä. Fuki oli alusta asti lupaava esteratsu, mutta sen hyppytyylissä oli hiomisen varaa. Nyt treenauksen tuloksena herran tyyli on hiotunut paremmaksi ja sen kanssa on ilo hypätä esteitä ja seurata orin kehittymistä. Fukin selässä ollessaan pystyy tuntemaan, kuinka se nauttii hyppäämisestä. Puoliverinen ei ole turhan tarkka hevonen. Se ei juuri välitä, vaikka ratsastaja vain matkustaisikin selässä. Fuki kyllä huomaa, jos ratsastaja ei tee töitä tosissaan ja alkaa kiihdyttämään vauhtia ja poukkoilemaan radalla sinne sun tänne. Oria tarvitsee siis ohjata esteradalla ja tehdä tasaiseen tahtiin puolipidätteitä, mutta mitenkään erityisesti hypyissä ei tarvitse olla mukana. Fukin hypyt ovat mukavia myös ratsastajalle ja oriherran laukka on erittäin miellyttävä, tasaisen keinahteleva ja matkaa voittava. Hevonen kieltäytyy todella harvoin esteillä, ja puomeja putoilee yleensä silloin, kun vauhti kiihtyy liian kovaksi tai ratsastajalla käy vain huono tuuri etäisyyden arvioinnissa. Maastossa Fuki on innokas ja reipas, muttei kovin varmajalkainen ratsu. Maastoilupätkät piristävät mukavasti kilpahevosen arkea ja ori nauttii luonnonesteiden yli hyppäämisestä yhtä paljon kuin varsinaisen radan suorittamisesta.

Kisoissa ori on kuin kotonaan. Se viihtyy kisapaikan humussa hyvin eikä ole moksiskaan yleisöstä tai muista hevosista. Fuki nauttii huomiosta ja kisavieraiden rapsutuksista, katseista ja kehuista. Lämmittelyalueella hevonen esiintyy mielellään yleisölle, mutta samalla alkaa kuunnella ratsastajaansa ja unohtaa yleisön. Aivan täysin Fuki ei kuitenkaan kansanjoukkoa unohda ja radalle päästessään se vilkaisee yleisöön, ikään kuin varmistaakseen, että yleisö on vielä siellä. Radan Fuki suorittaa samaan tapaan kuin kotonakin ja tuntuu nauttivan suuresti aplodeista, joita suorituksen jälkeen ropisee. Jos päästään kunniakierrokselle, ori ylpistyy entisestään ja laukkaa kierroksen sen arvon mukaisesti, pää ylväästi aatelisen lailla koholla ja sopivan lujaa vauhtia. Jos Fukista vielä kisojen jälkeen otetaan kuvia, herra poseeraa mielellään kameroille eikä sitä meinaa millään saada kameroiden edestä pois. Vielä kuvauksen loputtuakin linssilude vilkuilee ympärilleen - jos vielä jostain putkahtaisi innokas ihmisjoukko kameroineen.. kisojen jälkeen Fuki halajaa myös ylimääräisiä makupaloja osoitukseksi teoistaan, ja jos sille heittää pari namia ruokakippoon, ori näyttää erittäin tyytyväiseltä koko loppuviikon.

Sukutaulu ja -selvitys

i Speak No Evil ii Idiotism iii Perfect Day
iie Up And Down
ie Little Wicked Girl iei Stupid Boy
iee Wicked Witch
e You&Me ei Meantime eii Perfection
eie Treachery
ee Love&Hate eei I Hate This
eee Bleeding Love

Kilpailukalenteri

Päivämäärä Jaos Kutsu Luokka Sijoitus
10.11.2009 ERJ kutsu 140 cm 01/61
11.11.2009 ERJ kutsu 150 cm 07/59
13.11.2009 ERJ kutsu 150 cm 05/59
18.11.2009 ERJ kutsu 150 cm 03/30
25.11.2009 ERJ kutsu 150 cm 03/30
25.11.2009 ERJ kutsu 150 cm 04/30
29.11.2009 ERJ kutsu 150 cm 04/30
20.09.2010 ERJ kutsu 150 cm 05/30
20.09.2010 ERJ kutsu 150 cm 05/40
29.09.2010 ERJ kutsu 150 cm 06/40
27.10.2010 ERJ kutsu 150 cm 01/40
29.10.2010 ERJ kutsu 150 cm 04/40
06.11.2010 ERJ kutsu 150 cm 05/30
22.11.2010 ERJ kutsu 150 cm 05/30
23.11.2010 ERJ kutsu 130 cm 05/40
12.01.2011 ERJ kutsu 150 cm 03/40
24.01.2011 ERJ kutsu 150 cm 01/30
14.03.2011 ERJ kutsu 140 cm 05/30
01.04.2011 ERJ kutsu 150 cm 05/30

Jälkeläislista

Syntymäpäivä Varsan nimi Emä Omistaja
24.12.2009 Fame Monster Twist Fairytale yukitora
01.09.2010 Dark Cassandra Catania bill

Päiväkirja ja valmennukset

Ulkoasu © Maiju V. 2011 / Otsikon kuvat © Gestüt Ligges & De Wiemselbach & / Otsikon runo on Ode to Joy, runoilijaa ei tiedetä.