Phantasia 'If "Hani" - virtuaalihevonen



Virallinen nimi  Phantasia 'If Rekisterinumero  VH11-021-0523
Sukupuoli tamma Painotus kouluratsastus
Rotu trakehner Koulutustaso re: 70 cm ko: Grand Prix
Syntymäaika 04.03.2010 Kasvattaja misery., Infinity Sporthorses
Säkäkorkeus 167 cm  Omistaja VRL-09079

Photobucket Photobucket

Kuvien © BDRS, thanks!
Hani on täyttänyt neljä vuotta 04.07.2010 ja ikääntyy oman ikääntymisen mukaisesti.

Historiaa

Tuleee.

Luonnekuvaus

Phantasia 'If:ia, eli tuttavallisemman tylsästi vain pelkkää Hania, voisi verrata nykyajan kauppakeskuksissa hengaavien, tyhjää toimittavien, salaa koulun nurkalla tupakkia poskeen polttavien teinilissujen jengin rivijäseneen, jonka repliikit koostuvat lähinnä ärsyttävästä kikattelusta, muiden esimerkin seuraamisesta ja jengin kovimman kimman mielipiteiden kopioinnista ja myöntelystä kaikkeen, mitä tuo ihmeellinen olento päästää suustaan. Hanin kohdalla täytyy rehellisesti sanoa, että aika usein se käyttäytyy kuin tyhjäpää, ja seuraa lammasmaisesti laitumeilla pissisjengiään tehden kaiken samalla tavalla kuin se porukan pomokin. Hieman diivan vikaakin Hanissa on - itseään ei sotkea ja hoitajillekin pitää silloin tällöin vähän kettuilla, jotta uskottavuus muiden hevosten, erityisesti "ihq hottien jätkien" silmissä säilyisi. Kun Hanin armas wannabe Sex And The City-jengi ei ole enää näkemässä, siitä tulee hyväkäytöksinen ja kunnollinen otus, joka tekee mielellään ihmisten kanssa hommia eikä heittäyty kovin hankalaksi - ellei sitten ole kyseessä huono päivä, jolloin tuittuilusta ei meinaa tulla loppua. Muiden hevosten seura on siis tosiaan Hanille tärkeää - vielä tärkempää kuin hevosille yleensä. Aina ajoittain tamma koettaa vaivihkaa edetä ylemmäs hierarkiassa päästäkseen tammaporukan toiseksi perintöprinsessaksi, mutta saa yleensä aika pahasti turpiinsa ja mojovan opetuksen. Pientä kahinaa tämän jengin välillä näkee aina, mutta suurempia kissatappeluita ei onneksi synny, vaikka egot ovat jokaisella Hanin toverilla ja hevosella itsellään paisuneet kohtuuttomiin mittoihin. Pohjimmiltaan Hani on kuitenkin vähän vähemmän häsläävä blondi kana, kuin voisi alussa olettaa, ja loppujen lopuksi tamman kanssa työskentely on mukavaa ja toisinaan myös hyvin palkitsevaa.

Vaikka tamma pitääkin oikeasti harjauksesta, sen pitää ihan vain pahis-imagon ylläpitämiseksi aina toisinaan kiukutella ja näyttää harjapakin kanssa karsinaa lähestyvälle hoitajalle takapuolta. Usein Hani kuitenkin lopettaa pahistelunsa hyvin pian, ja hoitaja saa vapaasti tulla karsinaan ja alkaa harjata tammaa. Trakehneria ei tarvitse viedä käytävälle hoidettavaksi, sillä se käyttäytyy karsinassa yleensä ihan mukiinmenevästi. Silloin kun Hanilla on huono päivä, - ja uskokaa pois, sen näkee ja kuulee - se kannattaa kuitenkin viedä käytävälle tai sitoa karsinaan mahdollisimman tiukasti kiinni. Koska Hani ei halua olla likainen, se ei karta harjausta kovinkaan paljon, jos hoitaja muistaa olla mahdollisimman helläkätinen, sillä tamma toteuttaa sisäistä diivaansa aina harjauksessa vahtimalla tarkkaan, miten hoitaja hänen upeata karvapeitettään käsittelee. Harjan ja hännän selvittelykin pitää suorittaa mahdollisimman hellävaraisesti ja varoa, ettei nyhdä yhtäkään ylimääräistä karvaa edes vahingossa tammasta irti. Kavioiden puhdistamisessa jatkuu sama linja - Hani nakkelee niskojaan, esittää kuuroa eikä nosta jalkaa. Vähitellen koipi kuitenkin alkaa kohota, ja tammalle tuntuu joka kerta tulevan yllätyksenä se, ettei kavioiden puhdistaminen niin kamalaa ollutkaan. Seuraavalla kerralla Hani ei kuitenkaan enää omasta mielestää varmasti mitätöntä yksityiskohtaa muista, ja taas käydään läpi sama ohjelma käsikirjoistusta vaihtamatta. Varustaessa Hani onkin jo vähän säyseämpi, kun se on tajunnut, että maine ei mene lokaan, vaikka ihmistä tottelisikin kiltisti. Satula on helppo asettaa tamman selkään, eikä vyötä kiristäessäkään pientä pään ketkuttelua lukuunottamatta suurempia ongelmia ole. Kuolaimet Hani nappaa suuhun innokkaasti, ja sitä pitääkin usein hieman toppuutella suitsien remmejä kiristellessä, koska tamman pää tuppaa heilumaan aika vilkkaasti sen jälkeen kun kuolaimet ovat suussa. Suojat tai pintelit saa sujautettua helposti Hanin jalkoihin, mutta jos tamma on hyvin energisellä tuulella, saattavat jalatkin vispata innokkaaseen tahtiin, jolloin härpäkkeiden laittaminen vaikeutuu hiukan. Tilanteen saa kuitenkin helposti haltuun komentamalla trakehneria rauhoittumaan - ja yleensä Hani jaksaa totella aika hyvin.

Hanin taluttamisen mukavuus riippuu hyvin paljon tamman päivästä ja siitä, onko mukana muita hevosia, joihin tämän seurariippuvaisen otuksen pitää yrittää tehdä vaikutus. Varsinkin jos kiinnostavia oreja on näköpiirissä, Hani heittäytyy mahdottomaksi, kiukuttelee minkä ehtii, kiskoo, pyörii, rettelöi ja tekee kaikkea mahdollista ja mahdotonta ilkeilyä taluttajan homman hankaloittamiseksi. Myös tallin piinkovan lissujengin kanssa hengaillessaan Hanin pitää vähän esitellä taitojaa heiluttelemalla päätään, ehkä vähän luimistelemalla ja yrittämällä mennä eri suuntaan. Jos taas ketään tuttua joka voisi katsella pahalla silmällä Hanin nynnyilyä, tamma käyttäytyy mallikelpoisesti ja seuraa taluttajaa yhteistyöhaluisesti ja kiltisti. Tarhaan neidille kannattaa kuiten jättää riimu päähän, sillä siten se on huomattavasti helmompi hakea. Hani ei yleensä tule portille heti ensimmäisenä, mutta nokkimisjärjestyksen mukaan se tulee kyllä jossain keskivaiheilla norkoamaan portille - varsinkin, jos sattuu olemaan hieman huonompi sää. Traileriin Hani menee yleensä aika yhteistyöhaluisesti, ja jaksaa käyttäytyä hieman pidemmänkin ajomatkan ajan ihan asiallisesti. Eläinlääkäri ja kengittäjä ovat trakehnerille myös aika peruskauraa, ja toisinaan Hani tuppaa olemaan vähän vieraskorea ja näyttämään parhaita puoliaan aina eläinlääkärin tai kengittäjän käydessä vierailulla.

Ratsastaessa puoliverinen ei ole helppo eikä haastava, vaan jotain siltä väliltä. Huonoina päivinä vaikeampaa, hyvinä päivinä helpompaa. Aina Hani ei apuja tahdo totella, mutta yleisesti se kuitenkin jaksaa kunnioittaa ratsastajaansa ja tehdä parhaansa yhteistyössä selässä istuvan ihmisen kanssa. Alkuverryttelyssä Hani saattaa hieman sähläillä jotain omiaan, olla innoissaan aivan tavanomaisista asioista tai muuten vain sekoilla ympäriinsä ilman mitään syytä. Alkulämmittely onkin syytä suorittaa tamman kanssa huolella, tai epämääräinen vilkuilu kaikkialle, satunnaiset sivuttaisaskeleet ja muu häröily jatkuvat varsinaisen suorituksenkin ajan. Kun Hanin on saanut kunnolla kuulolle, loppu yleensä sujuukin melko vaivattomasti. Kouluratsastus on tamman leipälaji, talentti, erityistaito. Vanhemmiltaan loistavat koulutuuppaajan lahjan perinyt Hani on taitava ratsu, kunhan se vain malttaa kuunnella ratsastaajansa. Kun ratsastaja on ottanut kunnon kontaktin tammaan, siitä selkeästi näkee, että otus on kuulolla. Hani on herkkä hevonen, jota ei sovi repiä suusta tai paiskoa liian lujilla pohkeilla. Tamma toimii hyvin pienilläkin avuilla, eikä ratsastajan tarvitse tehdä kovin paljoa töitä, ja varsinkin tamman loistopäivinä tuntuu, kuin Hani kulkisi ihan itsestään. Huonoinakin päivinä Hani jatkaa yleensä hetken vastarinnan jälkeen keskittyä työskentelemään ahkerasti. Usein muualla blondilta tyhjäpäältä haahuilijalta vaikuttava Hani onnistuu näyttämään kouluradalla fiiniltä ladylta, joka tanssii pitkin maneesia eikä kavahda mitään. Lisätyt askellajit ovat Hanin bravuuri - ne ovat koulutuuppajien aatelia edustavalla otuksella todella näyttävät ja ryhdikkäät, ja usein tuomareilta heruukin mukavasti pisteitä. Myös taivutukset ja vaativammat liikkeet kuten passage ja piaffe sujuvat tammalta yleensä kuin vettä vaan, ja ratsastajan on helppo ohjastaa neiti tekemään mitä pyydetään. Esteillä Hani ei ole yhtä valpas ja kiltti ratsu kuin sileällä työskenneltäessä. Tamma muuttuu esteet nähdessään melkoiseksi sähikäiseksi, joka pursuaa energiaa ja odottaa vain, että saisi päästää kaiken sen energian valloilleen maneesin joka kolkkaan. Ratsastajan täytyykin pysyä hyvin tarkkana ja antaa Hanille runsaasti puolipidätteitä, jottei tamma ryöstä ja ala seikkailemaan radalla miten mielii. Jos puoliverisen onnistuu pitämään sopivassa kurissa ja tempossa, esterata sujuu yleensä ihan hyvin. Varsinaista lahjakkuutta Hanilla ei kuitenkaan estepuolelle ole, ja sen ponnistusvoima ei ole kovinkaan mittava tai laskeutumistyyli täysin tasainen ja varma. Maastoratsuksi heppa ei ole kovinkaan varma valinta - Hani väistää kaikki kuralätäköt tai niiltä näyttävät rajulla sivuhypyllä silläkin uhalla, että ratsastaja tipahtaa. Tamma ei myöskään tunne oikein myötätuntoa ratsastajaansa kohtaan - jos Hani säikähtää ja ratsastaja tipahtaa, trakehner laukata karauttaa suoraa päätä tallille, eikä pysähdy vasta kuin turvallisesti frendiensä luona tallipihan turvallisessa idyllissä.

Hani käyttäytyy kilpailuissa ennen radalle pääsyä raivostuttavan ärsyttävästi. Tamma pyörii ympyrää, hörisee, hirnuu, katselee ympärilleen, steppaa, hakee turvaa kavereistaan ja yrittää flirtata jokaiselle vastaan tulevalle orille. Hani onkin parasta saada mahdollisimman pian radalle, ja suorituksen jälkeen viedä jonnekin rauhalliseen soppeen lepäämään, jottei synny kaaosta tamman seikkailusta kilpapaikkaa pitkin. Radalla tamma on ratsastajansa vietävissä, ja käyttäytyy kuten kotonakin, mutta jo radan portilla alkaa taas kummallinen sekoilu ja kanamainen häsellys, ja myös kunniakierroksella Hani meinaakin kiihdyttää vauhtiaan turhan lujaksi, ja sitä joutuu jatkuvasti hidastamaan. Kameroille neiti poseeraa mielellään - on siinä sen verran diivan vikaa, että jokainen salamavalon välkähdys on omistajan tuskastuneesta ilmeestä huolimatta käytettävä hyväksi.

Sukutaulu ja -selvitys

i Psycholove PIC ii Immortelle O'Hara iii EKH Gaudi
iie Fn Ocean Elise M YLA3
ie Tropica Cocos YLA2 iei Dacapo v. Rouce
iee Soon-To-Be-Dead YLA2
e Tropica Sweetheart ei Tropica Elvis sivut kadonneet eii Spencer Grand KRJ-I, YLA1 sivut kadonneet
eie As I Die PB
ee Snap 'N Bite SIN YLA2 eei Ch Modernday Saint COS
eee Snap-Apple SIN

Kilpailukalenteri

Päivämäärä Jaos Kutsu Luokka Sijoitus
00.00.0000 - kutsu - 00/00
00.00.0000 - kutsu - 00/00
00.00.0000 - kutsu - 00/00
00.00.0000 - kutsu - 00/00
00.00.0000 - kutsu - 00/00

Jälkeläislista

Syntymäpäivä Varsan nimi Isä Omistaja
00.00.0000 - kutsu -

Päiväkirja ja valmennukset

Ulkoasu © Maiju V. 2011 / Otsikon kuvat © Gestüt Ligges & De Wiemselbach & / Otsikon runo on Ode to Joy, runoilijaa ei tiedetä.