You Know Who "Humi" - virtuaalihevonen

Virallinen nimi You Know Who
Sukupuoli ori
Rotu trakehner
Syntymäaika 12.12.2008
Säkäkorkeus 170 cm





Rekisterinumero VH-63926
Painotus kouluratsastus
Koulutustaso re: 120 cm ko: Grand Prix

Kasvattaja Jeremias Macnair, Saksa
Omistaja Twisty Puzzle






Luonnekuvaus

Tämä oriherra tuli remmiini mukaan jo silloin, kun Twistyn tallitilat sijaitsivat vielä Tanskassa. Olin jälleen matkustanut Saksaan etsimään koulupainotteisia puoliverisiä, sillä vanhat kisaratsuni olivat jo kilpailleet melkoisen määrän sijoituksia kasaan. Jeremias Macnair oli minulle tuttu hevoskasvattaja, joten tälläkin kertaa soitin hänelle ja kerroin, minkälaisia hevosia etsin. Jeremiaalla oli ratkaisu kaikkeen - hän vain nauroi ja totesi, että kyllä häneltä aina löytyy nuoria ja potentiaalisia hevosia. Näin ollen lähdin katselemaan Jeremiaan tarjontaa. Hän esitteli minulle kaksi kappaletta hevosia. Ensimmäisenä esittelyvuoroon asteli komea, charmikas ja täysin viileän rauhallinen ori. Se seisoi arvokkaasti paikoillaan, pää jalosti koholla ja tutkaili minua harvinaisen ovelan ja arvioivan näköisenä. Ori näytti siltä, kuin se olisi hautonut suunnitelmaa pölliä taskustani kaikki makupalat. Sen karismaattinen olemus teki minuun suuren vaikutuksen, ja kun pääsin You Know Whon selkään, totesin, ettei se todellakaan ollut huono kouluratsu. Toinen hevonen, jonka Jeremias minulle esitteli, oli tamma nimeltään Dont Say A Word. Tämä neiti oli huomattavasti sähäkämpi tapaus kuin You Know Who, mutta myös Dont Say A Word onnistui vakuuttamaan minut taidoillaan. Tein Jeremiaan kanssa kaupat molemmista hevosista, ja niin "Humi" päätyi minun matkaani Twisty Puzzleen. Nykyään ori on ehdottomasti yksi hienoimpia ratsujani - onhan se saavuttanut KRJn alaisia sijoituksia peräti 56 kappaletta.

Jo pelkkä You Know Whon olemus saa katsojan ihailemaan sitä. Herrasta houkuu karisma, charmikkuus ja ennen kaikkea rauhallisuus. Se ei tanssahtele tallipihalla silmät muljahdellen, mutta herättää silti katselijoissaan tietynlaista kunnioitusta itseään kohtaan. Toinen jännittävä piirre Humissa on oveluus. Siitä ei ensi näkemältä aavistaisi, että herra on melkoinen mestari niin karkaamisessa kuin hoitajan jallittamisessakin. Se osaa valita juuri ne oikeat hetket, jolloin ihmisen keskittyminen herpaantuu ja käyttää ne hyväkseen. Se taito jos mikä sujuu tältä orilta. Humi osaa karata helposti taluttajaltaan, sillä pienikin huomion herpaantuminen saa Humin yrittämään karkumatkaa ja yleensä se tässä onnistuukin. Oria käsiteltäessä pitää olla koko ajan valppaana ja valmistautua siihen, että Humi saattaa yrittää jotakin yllättävää. Se Humissa on kuitenkin hyvä puoli, ettei se riehu ja rellestä niin kuin jotkut orit. Herran käsitteleminen on melko helppoa, jos vain osaa olla tarpeeksi varuillaan ja tietää, että Humi on ovela kuin kettu ja taitaa kaikenlaiset temput. Orimaisuutta Humilta kyllä löytyy siinä mielessä, että se on vähän turhankin kiinnostunut tammojen seurasta ja haikailee niiden perään jatkuvasti. Puoliverinen ei soveltu aloittelijoiden tai kokemattomien hevosihmisen käsittelyyn, vaan se tarvitsee seurakseen ihmisen, jolla riittää rauhallisuutta ja varmuutta orin käsittelemiseen.

Hoitaessa tätä oria kannattaa olla varuillaan. Ori kannattaa ihan ensimmäiseksi sitoa kiinni karsinaan tai mieluiten käytävälle, sillä muuten hoitamisesta ei tule juurikaan yhtään mitään. Kun pahaa aavistamaton hoitaja saapuu hoitamaan oriherraa, se on muka seisovinaan kiltisti paikoillaan, mutta kun hoitaja ottaa harjan esiin ja ryhtyy toimeen, alkaa Humi pyöriä ja hyöriä karsinassaan. Se astuu sivulle, kiertää karsinaa ympäri, väistää harjaa, nostelee päätään korkeuksiin ja mitä kaikkea nyt ikinä keksiikään. Siksipä Humi kannattaa heti alussa napata kiinni ja taluttaa vaikkapa siihen käytävälle ja sitoa siihen kiinni. Näin Humin harjaaminen sujuu paljon helpommin, vaikka ori saattaa silti keksiä jos jonkinlaista hoitajan harmiksi. Harjakoppa kannattaa jättää käytävällä hyvin kauaksi orin ulottuvilta. Jos tuo Humin mielestä kovinkin kiinnostava koppa jää orin kavion ulottuville, on se alta aika yksikön potkaistu kumoon ja harjat vierineet pitkin poikin käytävää. Kun Humia vihdoin pääsee sitten harjaamaan, ei se pelkkä harjaaminen enää juurikaan ongelmia tuota. Ori seisoo rauhallisena paikoillaan ja hoitaja saa harjata herran kaikkialta melko rauhallisesti. Päätään Humi arastelee hieman, mutta senkin saa harjattua, jos muistaa käyttää pehmeintä pääharjaa, suorittaa harjauksen hieman varovaisemmin ja hellemmin kuin muualla ruumiissa. Trakehnerin kavioiden puhdistaminen sujuu myöskin melko lailla rutiinilla ja Humi nostaa pyydettäessä jalkansa maasta puhdistettavaksi. Varustaessa kannattaa jälleen pelata varman päälle ja tuoda satula hitaasi Humin näköpiiriin ja asettaa se samalla hitaudella ja huolellisuudella herran selkään. Kun satulavyötä aletaan kiristämään, tajuaa ori, mitä ollaan tekemässä, ja karsinassa ollessaan se alkaa potkia ovea, jos on tarpeeksi lähellä sitä. Käytävällä Humi puolestaan viskoo päätään, saattaa askeltaa sivulle ja kuopia. Humia pitääkin komentaa, jotta se rauhoittuisi edes hieman satulavyön kiristelyn aikana. Suitsien laittamisesta ori ei pidä, ja se yrittääkin nostaa päänsä mahdollisimman korkealle, jottei hoitaja voisi laittaa kuolaimia herran suuhun. Humia pitää jälleen ankarasti komentaa, jotta oriherra tajuaa lopettaa moiset tyhmyydet alkuunsa. Kun kuolaimet on vihdoin saatu suuhun, saa suitsien muut remmit fiksailla ja kiristellä melko rauhallisin tunnelmin. Taluttaessa Humi kulkee pehmein askelin juurikaan riuhtomatta tai repimättä. Oriherran tapoihin ei kuulu riehuminen ja rellestäminen talutettaessa, joten Humi on melko mukava taluttaa. Ainut miinus on vain se, että jos taluttajan keskittyminen herpaantuu, voi herra riuhtaista itsensä irti riimunarusta aivan yllättäen ja lähteä laukkaamaan karkuun hirmuista vauhtia. Vaikka Humi ei varsinaisesti riimunarun päässä rimpuilekaan, täytyy sitä taluttaessa olla valppaana, jottei joudu tekemään ylimääräistä kunniakierrosta tallipihalla houkutellessaan Humia takaisin narun päähän. Oria lastatessa tarvitsee useamman ihmisen avuksi. Herra astelee kyllä rauhallisesti ramppia kohti, mutta juuri siinä rampin rajalla Humi lyö jarrut pohjaan ja käännähtää riimunarun päässä ympäri yrittäen paeta trailerin luota. Yleensä ihminen ei tähän osaa varautua ja näin ollen Humi voi myös repäistä itsensä narusta irti. Kolmen ihmisen voimin Humin lastaaminen sujuu jo huomattavasti paremmin ja orin saakin houkuteltua traileriin matkan ajaksi. Matkalla ori ei riehu tai rellestä, vaan käyttäytyy trailerissa siivosti. Eläinlääkärin ja kengittäjän käsittelyssä Humi on melko rauhallinen, ja varsinkin kengittäjän kanssa se ei temppuile juuri koskaan.

Humi on taidokas ja osaa todella kouluratsastuksen salat. Automaattihevoseksi tätä oria ei kuitenkaan voi nimittää, sillä trakehner vaatii ratsastajaltaan osaavuutta ja työskentelyä. Ratsastaja ei siis vain voi istua Humin selässä ja ohjata sitä oikeiden kirjainten kohdalle tekemään liikkeitä. Ratsastajan pitää työskennellä yhtä kovasti kuin Huminkin, jotta yhteistyö toimii ja suorituksesta tulee paras mahdollinen. Sekin tietysti onnistuu, että ratsastaja vain matkustaa Humin selässä, mutta tällä tavalla ei kyllä todellakaan mitään huippusuorituksia saavuteta. Ratsastajan noustessa selkään Humi pysyy melko hyvin paikoillaan ja antaa ratsastajan nousta selkäänsä. Jos ratsastaja sitten selkään nousuaan jää vielä kiristelemään satulavyötä selästä käsin, keräämään ohjia tai mallailemaan jalustimia, Humi olettaa ratsastajan olevan jo heti selkään noustessa valmis ja lähtee liikkeelle. Siksi onkin hyvä olla alussa joku toinen pitämässä Humia paikoillaan ratsastajan fiksatessa itseään tai hevosen varusteita selästä käsin. Ori tarvitsee melko pitkän alkuverryttelyn, jotta se tekee varsinaisessa harjoituksessa tai kilparadan suorituksessa varmasti parhaansa. Alkuverryttelyssä Humin kanssa on hyvä käydä tempon vaihdoksia ja varmistaa, että sekä pidätteet että pohkeet menevät varmasti läpi ja Humi kuuntelee ratsastansa ohjeita. Alkuverryttelyssä myös ratsastaja ehtii valmistautua harjoitukseen hyvin ja ottaa kunnollisen tuntuman ratsuunsa. Kun sitten aletaan varsinaisesti harjoitella, Humi valpastuu ja on pitkähkön alkuverryttelyn ansiosta täysin valmis työskentelemään ratsastajansa kanssa saumattomassa yhteistyössä. Humin askeleet ovat näyttävät, matkaa voittavat ja myös ratsastajalle hyvin mukavat istua. Ratsastajan on todella helppo mukautua Humin askeleisiin ja katsojankin on mukava silmäillä orin työskentelyä. Humi kulkee reippaasti eteenpäin, muttei kuitenkaan niin reippaasti, että sitä pitäisi riuhtoa ohjista ja yrittää väkisin pysäyttää. Jos alkuverryttely on käyty kunnolla, pohkeet ja ohjasotteet menevät Humilta helposti läpi ja ori toimii niiden mukaan. Kootut askellajit sujuvat Humilta hyvin. Varsinkin orin ravin saa helposti koottua ja näin oriherra kulkee ravia lennokkaammin ja kaula ryhdikkäässä asennossa. Myös koottu käynti ja laukka sujuvat Humilta melko lailla ongelmitta, jos ratsastaja vain mukautuu herran askeleisiin tarpeeksi ja työskentelee itsekin koottujen askellajien mukaan. Kun siirrytäään sitten tavallisista ja kootuista askellajeista lisättyihin askellajeihin, Humi suorastaan loistaa kouluradalla. Sen askeleet ovat jo valmiiksi hyvin matkaa voittavat, joten orin saa menemään lisättyä käyntiä, ravia tai laukkaa hyvin helposti ja se myös näyttää todella hienolta tuomarin ja katselijankin silmissä. Humi tajuaa yleensä heti, mitä ratsastaja ajaa takaa, kun on kysymys lisätyistä askellajeista. Varsinkin lisätty laukka sujuu Humilta todella näppärästi. Avo- ja sulkutaivutukset puolestaan sujuvat Humilta yleensä hyvin, jos ratsastajakin keskittyy niihin ja Humin ohjaamiseen. Passage sujuu oriherralta vaivatta, ja myös trakehnerin liitoravi on komean näköistä katsottavaa. Piaffe puolestaan sujuu joskus hieman haparoivasti, jos ratsastaja ei ole todella keskittynyt Humin ohjaamiseen. Tiukalla harjoittelulla Humin piaffetaitoja on kuitenkin saatu parannettua, ja radalla ori suorittaa piaffen melko hyvin polkien näyttävästi jaloillaan korkealle. Kouluradalla Humi on verraton ratsu, joka taitaa koulukuvioita aina Grand Prixiin saakka.

Esteratsuna ori keskiverto. Se ei varsinaisesti loista taidoillaan esteradoilla, mutta 120 sentin korkuisen esteradan hyppiminen orilta sujuu hyvin. Humi kannattaa lämmitellä huolellisesti myös ennen esteradan aloittamista, jotta se hyppää korkealle ja kuuntelee ratsastajansa pidätteitä. Radalle mentäessä Humi lähtee vähitellen rytmikkääseen laukkaan, jonka tahtiin ratsastaja pääsee helposti mukaan. Ratsastajan täytyy pysyä Humia ohjatessaan rauhallisena ja olla täysillä mukana hypyissä, jotta Humi varmasti hyppää kaikella kapasiteetilla mitä siltä löytyy. Ori ei pelkää minkäänlaisia esteitä ja yleensä esteiden hyppiminen on sen mielestä kovin hauskaa ja herra tuntuu nauttivan vaihtelusta. Silloin tällöin Humi saattaa kieltää esteen, jos ratsastaja laiskottelee selässä eikä vaivaudu mukautumaan hyppyyn kunnolla, tai muutoin ei vain ole hypyssä kunnolla mukana. Yleensä Humi kuitenkin pomppaa esteen yli hyvin ja laskeutuu tasaisen varmasti sen toiselle puolelle. Maastoratsuna ori on vähän turhankin reipas, ja ratsastajalle tuskin jää kovinkaan paljoa aikaa ihastella maisemia, sen verran ripeästi Humi maastolenkin läpi tallustelee. Maastoilu on orin mielestä kivaa vaihtelua ja kun siellä ei muita hevosia, maneesin seiniä tai kentän aitoja näy, on toki Humin mielestä mentävä mahdollisimman ripeää vauhtia ja nautittava luonnosta reippaillen. No, kyllähän se niinkin tietysti käy, mutta ratsastajalle nopea kierros maastossa ei välttämättä ole se mieluisin vaihtoehto, varsinkin kun haluaisi itse vähän katsella maisemia. Jos sen sijaan haluaa purkaa stressiä rivakalla maastolenkillä, on Humi oiva ratsu tälläiselle reissulle.

Kilpailuissa trakehner käyttäytyy melko lailla samalla tavalla kuin kotona harjoituksissakin. Ajo- tai lentomatkan jälkeen Humi on hieman pöllämystynyt, että missäs sitä tällä kertaa ollaan. Ori on kuitenkin niin tottunut kilpailemiseen eri maissa, että se rentoutuu nopeasti ja mukautuu jälleen normaaliin rytmiin kilpailupäivien aikana. Radalla Humi käyttäytyy täysin samoin kuin kotona harjoituksissakin, mutta se saattaa hieman kuulostella yleisöä ja ympäriltä tulevia ääniä.

Sukutaulu ja -selvitys

i Snake Of Death ii Ghostcutter iii Ghostkiller
iie Cutdown
ie Lowsnake iei Snakefang
iee Cursed
e Snakecutter ei Deathtracker eii Deathmaker
eie Snaketracker
ee Battlemaker eei Let's Fight
eee May Day


Kilpailukalenteri

Päivämäärä Jaos Kutsu Luokka Sijoitus
18.08.2009 KRJ
kutsu vaativa A
03/40
19.08.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
06/40
20.08.2009 KRJ
kutsu vaativa A
03/40
22.08.2009 KRJ
kutsu vaativa A
02/40
23.08.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
05/80
23.08.2009 KRJ
kutsu vaativa A
02/40
23.08.2009 KRJ
kutsu vaativa A
02/40
17.09.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
05/50
19.09.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
01/60
24.09.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
06/50
26.09.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
04/50
27.09.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
05/50
27.09.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
01/50
27.09.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
03/50
28.09.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
05/50
28.09.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
01/50
03.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
06/48
03.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
04/33
03.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
04/33
05.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
03/48
05.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
04/30
06.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
03/48
06.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
02/33
06.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
01/30
07.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
05/33
09.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
05/30
11.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
04/30
14.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
03/30
14.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
01/30
14.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
06/50
15.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
05/50
15.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
07/50
15.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
07/55
16.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
06/50
16.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
06/50
17.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
05/50
17.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
05/50
21.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
02/30
21.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
04/30
23.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
05/30
24.10.2009 ERJ
kutsu 110 cm
04/25
24.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
08/100
24.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
06/100
25.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
04/50
26.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
03/50
26.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
07/100
26.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
03/100
27.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
05/100
28.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
02/30
28.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
02/30
29.10.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
05/30
02.11.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
01/30
03.11.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
04/30
04.11.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
02/30
06.11.2009 KRJ
kutsu Kür Grand Prix (tarina)
01/01
07.11.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
01/30
08.11.2009 KRJ
kutsu Grand Prix
05/30

Jälkeläislista

Syntymäpäivä Varsan nimi Emä Omistaja
13.11.2009 Bellino aka Ben-Day Dot namusetä
24.06.2009 Emotion Twist Dont Say A Word asuu kotona
16.06.2009 Funky Twist Elbal Granether Keyla deu

Päiväkirja ja valmennukset

26.10.2009 - Syksyisenä päivänä olimme jälleen lähteneet tallimestari Erikin ja muutamien innokkaiden tallityttöjen kanssa kisoihin hieman etäämmälle tallista. Humi ja muut kisaamaan lähteneet hevoset oli siististi lastattu traileriin ja matkaan lähdetty hyvillä mielin odottaen innolla tulevia kisoja. Minulla itsellänikin oli aina ennen kisoja sellainen jännityksen tunne, vaikka olin käynyt lävitse ties kuinka monet kilpailut niin koulu- kuin esteratsastuksenkin puolelta. Kun pääsimme kisapaikoille, lähdin lämmittelemään ensimmäisenä Humia. En odottanut Humilta mitään tiettyä, sillä orin suhtautuminen kilpailemiseen tuntui vaihtelevan melkolailla päivän ja kilpailupaikan mukaan. Tänään ori käyttäytyi kuitenkin todella asiallisesti ja tuntui heti alusta saakka liikkuvan todella hyvin. Se ei purrut kuolainta eikä pistänyt yhtään vastaan ohjatessani oria lämmittelyalueella. Humi toimi kuin ihmisen mieli ja olin todella innoissani ratsastaessani koulukentälle suoraan tuomarien silmien eteen. Ori liikkui aivan kuin unelma ja minäkin nautin suorituksestani kilparadalla. Ilmeisesti tuomaritkin Humin kulkemisestä pitivät, sillä myöhemmin kaiuttimista kaikui, että olimme kolmannet - sadan osallistujan luokasta! Tallityttöjen hurrausten säestämänä ratsastin Humilla kunniakierrokselle hymyillen ja taputtaen oria reilusti kaulalle. Humi oli kyllä nyt muutamat ylimääräiset makupalat ansainnut, sillä se oli tehnyt todella hyvää työtä. Tämä ei muutenkaan ollut ihan normaali sijoitus, sillä selailtuani hieman tarkemmin Humin ja minun kisailuhistoriaa, huomasin, että nyt meillä oli jo 45 sijoitusta kasassa! Olin tähän saavutukseen hyvin tyytyväinen, sillä meillä oli jo yli kymmenen sijoitusta ylitse KRJn laatuarvostelun maksimin ja jos kulkisimme tätä vauhtia, niin pääsisimme pian kisojen puolesta myös YLAan. Kunniakierroksen jälkeen halasin oria pitkään ja taputtelin sekä rapsuttelin sitä oikein kunnolla. Siinä minulla oli vasta ihana ja taitava ori, joka ei myöskään luonteensa puolesta ollut laisinkaan tylsä.

Kuvagalleria

Kuvien © Trakehner Gestüt Hämelschenburg, thanks!

Humi on täyttänyt kolme vuotta 12.03.2009 ja ikääntyy siitä lähtien oman ikääntymisenn mukaisesti.
Photobucket

Photobucket Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Design © Cilla   -   Tekstit © yukitora   -   Otsikon kuvat © Trakehner Gestüt Hämelschenburg -   Muut koristekuvat © KUKA
Kopiointi on ehdottomasti kiellettyä!