Kicky Mi "Kille" - virtuaalihevonen



Virallinen nimi  Kicky Mi Rekisterinumero  VH00-000-0000
Sukupuoli ori Painotus kouluratsastus
Rotu suomalainen puoliverinen Koulutustaso re: 110 cm ko: Grand Prix
Syntymäaika 03.09.2009 Kasvattaja Maijunen, Miitsu
Säkäkorkeus 166 cm  Omistaja VRL-09079

Kuvien © Bob Tarr, thanks!
Kille on täyttänyt kolme vuotta 03.12.2009 ja ikääntyy oman ikääntymisen mukaisesti.

Historiaa

Minulla oli ennestään ollut jo pari suomalaista puoliveristä, joista kaksi kappaletta olivat hyenan kasvattamia, hienoja ja vanhalinjaisia kouluhevosia. Olin ajatellut hankkia itselleni pari suomalaista puoliveristä lisää, mutten toistaiseksi ollut saanut juuri mitään aikaiseksi. Selaillessani myynti-ilmoituksia tavalliseen tapaani, osui silmiini varsin mielenkiintoinen ilmoitus. Siinä Maijunen näytti myyvän kahta fwb-varsaa tallistaan Miitsusta. Mielenkiintoni heräsi ja niinpä lähdinkin siltä seisomalta Miitsuun katsastamaan noita myytäviä varsoja. Toiselle varsalle oli jo löytynyt ostaja, mutta tämä toinen oli alunperinkin kiinnostanut minua enemmän, sillä orivarsa oli koulupainotteinen ja sen suku oli mukavaa uutta fwb-kantaa edustava. Tein Maijuselle tarjouksen tästä orista ja hetken mietinnän jälkeen hän hyväksyi sen ja teimme kaupat nuoresta suomalaisesta koulutuupparista. Nimeksiin herra sai Kicky Mi, mutta täällä Twisty Puzzlessa se on myöhemmin vääntynyt Killeksi. Kille on nuori ja etevä kouluratsun alku, joka pääsee mitä pikimmiten myös kilpakentille näyttämään taitojaan.

Luonnekuvaus

Kicky Mi eli tuttavallisemmin Kille on rohkea ja hieman kurittomaksikin luokiteltava ori, joka ei aina meinaa uskoa mitä sille sanoo. Useimmiten tämän orin kanssa joutuu käyttämään hieman kovempia otteita, eikä sekään ole tavallista että tallipihan halki kiiri jonkun tallitytön ärsyyntynyt huuto joka koskee jollain tapaa Killeä. Pahaa ori ei kuitenkaan tarkoita, ja useimmiten se myös tajuaa tehneensä väärin, mutta harvoin herra kuitenkaan opikseen ottaa. Tästä jos mistä voikin jo päätellä, ettei Kille sovellu kokemattomien hevosihmisten käsittelyyn. Kokeneemmat ihmiset pärjäävät sen kanssa huomattavasti helpommin, mutta orin kanssa on syytä olla hyvin kärsivällinen, sillä Kille ei tosiaankaan ole mikään satuponi. Tai no, ehkä ori on juuri sellainen kuin kaikissa sarjakuvissa - rasavilli oriherra, joka riehuu ja rellestää kuin pikkuvarsa. No, meidän Killemme kuitenkin jää hyvin monelle Twistyn vierailijalle luonteensa puolesta mieleen, joten sen suhteen oripojan kannattaa ainakin olla ylpeä.

Sukutaulu ja -selvitys

i Scramble C ii Apologize C iii Humor Man
iie Surprise C
ie Jolie C iei Wenger's Dat
iee Kinger MK
e Wenger's Zandirella ei Zedfino eii Zunduce
eie Zaminella
ee Zidinina eei Zabbox
eee Zabina

Kilpailukalenteri

Päivämäärä Jaos Kutsu Luokka Sijoitus
00.00.0000 - kutsu - 00/00
00.00.0000 - kutsu - 00/00
00.00.0000 - kutsu - 00/00
00.00.0000 - kutsu - 00/00
00.00.0000 - kutsu - 00/00

Jälkeläislista

Syntymäpäivä Varsan nimi Emä
Omistaja
00.00.0000 - Emä
-

Päiväkirja ja valmennukset

06.01.2010 Jopas on aika vierähtänyt nopeaan! Pikkuisesta varsankoltiaisestakin on varttunut jo nelivuotias aikamies. Vaan eipä vanheminen tunnu Killen luonteeseen vaikuttaneen - samanlainen kuriton ja rellestävä ilmestys se on kuin aina ennenkin. Killen "täysi-ikäistymisen" johdosta meidän edessämme siintävät nyt kouluratsastuskilpailut, ja niihin suuntaammekin täydellä vauhdilla heti kun VRL on palannut tauoltaan. Sillä välin oriherran kanssa lähinnä treenaillaan ahkerasti, jotta VRLn paluun aikana oltaisiin sitten täydessä vireessä. Voisimme harkita myös valmentautumissa jollakin asiansa osaavalla (tai sinne päin) valmentajalla, mutta sen näkee sitten. Tällä hetkellä Kille on suhtautunut ahkeraan treenaamiseen hyvin, ja se jaksaa työskennellä ja kuunnellakin välillä oikein mainiosti. Toisinaan Killen kanssa meinaa mennä hermo heti harjoituksen alussa, sillä toisinaan oria kiinnostavat aivan muut jutut kuin tyhmä omistaja joka vain istuu siellä selässä ja yrittää ohjailla. No, eiköhän tässä jotenkin kaikesta huolimatta pärjäillä.

06.10.2009 Killen kanssa kaikki on ollut aikamoista säätämistä nämä viimeisimmät päivät. Herra ei oikein tahdo kuunnella ihmisiä ja leikkisi paljon mieluummin kuin tekisi tylsiä koulutustehtäviä. Muut nuoret varsat ovat orin mielestä paljon mielenkiintoisempia kuin minä, joka vain yritän juoksuttaa Killeä liinassa ja saada muutenkin tottumaan tulevaan treenaukseen. Kille karkasi myös tarhastaan tässä yksi päivä. Se ovelasti odotti että tallityttö aukaisee portin ja pujahti sitten salamannopeasti tytön ohi ja ravasi häntä korkealla tielle. Itse olin juuri tulossa maasturilla trailerin kanssa tietä myöten tuomasta hevosia kisoista, kun näin terhakkaan nuoren orin juoksentelevan kuninkaan elkein tiellä. Käskin tallimestariamme Jamesia pysäyttämään auton ja ryntäsin pihalle. Kille vain hörisi pilkkaavasti eikä ollut kuulevinaankaan kutsuhuutojani. Lopulta se kuitenkin antautui kiinni ja sankari palautettiin maanpinnalle sysäämällä se omaan, turvalliseen ja lämpimään karsinaan.

Ulkoasu © Maiju V. 2011 / Otsikon kuvat © Gestüt Ligges & De Wiemselbach & / Otsikon runo on Ode to Joy, runoilijaa ei tiedetä.